He toivat hänelle tuolin. Hän vaipui istumaan ja oli hetkisen aivan ääneti. Melu tuvassa oli vaiennut. Kaikki katsoivat ja ihmettelivät häntä. Sitten hän alkoi pelätä tätä hiljaisuutta, hätkähti ja koetti etsiä vähäpätöistä puheenaihetta.
Hän kääntyi nurkassa istuvan ukon puoleen. "Muistan kuulleeni, että te olette ollut sotamiehenä, vaari", hän sanoi. "Kertokaapa jotakin sodasta!"
Syntyi kivettynyt hiljaisuus. Ukko istui kuin ei olisi kuullutkaan.
"Minusta olisi hyvin hauskaa kuulla sodasta sellaisen miehen suusta, joka on itse ollut siellä", jatkoi kreivitär, mutta lopetti heti, sillä Brobyn papin tytär pudisti hänelle päätään. Hän puhui varmaankin sopimattomia. Kaikki läsnäolijat katsoivat häntä, ikään kuin hän olisi rikkonut sopivaisuuden yksinkertaisinta lakia. Äkkiä eräs mustalaisvaimo korotti äänensä ja kysyi:
"Hän on varmaankin entinen Borgin kreivitär?"
"Niin olen."
"Se oli toista kuin juosta pitkin metsiä etsimässä hullua pappia. Hyi, sellaista vaihtokauppaa."
Kreivitär nousi ja sanoi hyvästi. Hän oli tarpeeksi levännyt. Nainen, joka oli puhunut, seurasi häntä oven ulkopuolelle.
"Kreivitär ymmärtää", sanoi hän, "että minun piti sanoa jotakin, sillä vaarin kanssa ei saa puhua sodasta. Hän ei kärsi koko sanaa. Minä tarkoitin vain hyvää, nähkääs."
Kreivitär Elisabet kiiruhti pois, mutta pysähtyi äkkiä. Hän näki uhkaavan metsän, pimentävän vuoren ja huuruisen lammen. Kauheata mahtoi olla täällä sen elämä, jonka mieli oli täynnä pahoja muistoja. Hän sääli vanhusta, joka oli sisällä yksin, tummat kulkurit seuranaan.