"Sinun silmiesi eteen en aikonutkaan enää tulla", vastasi Gösta.
"Enkö minä siis olekaan sinun vaimosi? Eikö minulla ole oikeutta odottaa, että sinä tulet ja uskot minulle surusi? Katkeran tuskaisena olen minä odottanut sinua nämä kaksi päivää."
"Minähän olen syypää Lennart-kapteenin kuolemaan. Kuinka olisin voinut näyttäytyä sinulle? Kuinka olisin tohtinut?"
"Pelkuri et ole juuri ollut, Gösta."
"Ainoa hyvä, mitä voin sinulle tehdä, Elisabet, on vapauttaa sinut itsestäni."
Sanomaton halveksimus leimahti kreivittären rypistettyjen kulmain alta
Göstaa kohti.
"Itsemurhaajan vaimoksiko sinä tahdot minut tehdä!"
Göstan kasvot vääristyivät.
"Elisabet, mennään ulos hiljaiseen metsään ja puhellaan siellä."
"Miksi eivät nämä ihmiset saisi meitä kuulla?" huudahti kreivitär puhuen korkealla äänellä. "Olemmeko me parempia kuin kukaan heistä? Onko yksikään heistä tuottanut enemmän surua ja vahinkoa kuin me? He ovat metsän ja maantien lapsia, heitä vihaavat kaikki. Anna heidän kuulla, miten synti ja suru ajavat Ekebyn hallitsijaakin, kaikkien rakastamaa Gösta Berlingiä! Luuletko sinä, että sinun vaimosi pitää itseään heitä parempana — vai luuletko sinä itse olevasi?"