Monta kysymystä ei tehty. Yö oli pitkälle kulunut, matkaajat olivat vielä tyrmistyneet vaarallisesta matkastaan ja tarvitsivat lepoa. Riitti jo, että Anna oli tullut.
Kaikki oli hyvin. Ainoastaan 'Corinne' ja viheriä matkavyö, mamselli
Ulrikan arvokas lahja, olivat hukassa.
* * * * *
Koko talo nukkui. Silloin nousi Gösta, pukeutui ja hiipi ulos. Hän otti aivan hiljaa Don Juanin tallista, vei sen reen eteen ja aikoi lähteä. Silloin tuli Anna Stjärnhök pihalle.
"Minä kuulin sinun menevän", sanoi hän. "Silloin nousin minäkin. Olen valmis lähtemään kanssasi."
Gösta meni hänen luoksensa ja otti häntä kädestä.
"Etkö sinä sitä vielä ymmärrä? Se ei saa tapahtua. Jumala ei sitä tahdo. Kuule nyt ja koeta ymmärtää. Minä olin täällä päivällisillä ja näin heidän tuskansa sinun uskottomuutesi tähden. Silloin minä lähdin Borgiin tuomaan sinua takaisin Ferdinandille. Mutta minä olen aina ollut raukka enkä koskaan muuksi muutu. Minä petin hänet ja otin sinut itselleni. Täällä elää vanha nainen, joka uskoo, että minusta tulee mies. Minä petin hänet. Ja toinen vanha raukka tahtoo täällä paleltua ja nähdä nälkää saadakseen vain kuolla ystäviensä parissa; mutta minä olin valmis antamaan ilkeän Sintramin anastaa hänen kotinsa. Sinä olit kaunis, ja synti suloinen. Gösta Berlingiä on niin helppo vietellä. Voi, mikä raukka minä olen! — Minä tiedän, miten he rakastavat kotiansa, nuo tuolla, mutta kumminkin olin valmis jättämään sen ryöstettäväksi. Unohdin kaiken sinun tähtesi, sinä olit niin suloinen rakkaudessasi. Mutta nyt, Anna, nyt kun minä näin heidän ilonsa, minä en tahdo ottaa sinua, en, sitä en voi. Sinä olet ainoa, joka olisit tehnyt minusta ihmisen, mutta minä en saa pitää sinua. Oi sinua, minun rakkaani! Hän tuolla taivaassa leikkii meidän tahdollamme. Nyt on aika meidän taipua hänen kurittavan kätensä alle. Sano, että sinä tästä päivästä tahdot ottaa kuormasi kantaaksesi! Kaikki tuolla luottavat sinuun. Sano, että jäät heidän luoksensa ja tulet heidän turvaksensa ja avuksensa! Jos sinä rakastat minua, jos sinä tahdot keventää minun syvää suruani, lupaa se minulle! Rakkaani, onko sydämesi niin suuri, että saatat voittaa itsesi ja samalla hymyillä?"
Anna suostui haltioituneena kieltäytymisen pyyntöön.
"Minä teen niinkuin tahdot — minä uhraudun ja hymyilen."
"Etkä vihaa köyhiä ystäviäni?"