Gösta hymyili surumielisesti.
"Niin kauan kuin rakastan sinua, rakastan minä heitä."
"Nyt vasta tunnen, millainen nainen sinä olet. On niin raskasta lähteä luotasi."
"Hyvästi, Gösta! Mene nyt, Jumalan haltuun! Minun rakkauteni ei saa houkutella sinua syntiin."
Hän kääntyi mennäkseen sisään. Gösta seurasi häntä.
"Unohdatko sinä minut pian?"
"Lähde nyt, Gösta! Me olemme vain ihmisiä!" Gösta viskautui rekeen, mutta silloin tuli Anna takaisin.
"Etkö ajattele susia?"
"Niitä juuri ajattelenkin, mutta ne ovat tehneet tehtävänsä. Minusta niillä ei ole enää huolta tänä yönä."
Vielä kerran hän kurotti kätensä Annan puoleen, mutta Don Juan tuli kärsimättömäksi ja lähti menemään. Gösta ei tarttunut ohjaksiin. Hän istui selin ja katsoi taakseen. Sitten hän kallistui reenlaitaa vasten ja itki epätoivoisesti.