EKEBYN TANSSIAISET
Oi, menneiden aikain naiset!
Puhua Teistä on kuin puhua taivaan valtakunnasta: pelkkää kauneutta Te olitte, pelkkää valoa. Iäti nuoria, iäti kauniita olitte Te, ja helliä kuin äidin silmät, kun hän katselee alas lapsensa puoleen. Pehmoisina kuin oravanpojat Te riipuitte miehen kaulassa. Koskaan ei vavissut äänenne vihasta, koskaan ei tullut otsallenne ryppyjä, koskaan ei pehmoinen kätenne käynyt karheaksi eikä kovaksi. Te suloiset pyhimykset, kuin koristetut kuvat Te seisoitte kodin temppelissä. Pyhää savua ja rukouksia uhrattiin Teille, Teidän kauttanne teki rakkaus ihmetöitään, ja Teidän päänne ympärille kietoi runous kullanhohtoisen glooriansa.
Oi, menneiden aikain naiset, tämä on kertomus siitä, kuinka vielä yksi teistä antoi Gösta Berlingille rakkautensa.
Kaksi viikkoa Borgin tanssiaisten jälkeen oli juhlat Ekebyssä.
Mitkä juhlat ne olivatkaan! Vanhat miehet ja naiset nuortuvat uudestaan, hymyilevät ja riemuitsevat, kun vain puhuvatkin niistä.
Mutta niinpä olivatkin kavaljeerit yksin Ekebyn täysvaltaisina herroina siihen aikaan. Majurinrouva kulki ympäri maailmaa kerjuupussi selässä ja ryhmysauva kädessä, ja majuri asui Sjössä. Hän ei voinut tulla edes juhliin, sillä Sjöhön oli ilmestynyt isoarokkoa, ja hän pelkäsi kuljettavansa tartuntaa muualle.
Miten paljon nautintoa mahtuikaan noihin suloisiin kahteentoista tuntiin, aina siitä lähtien kun ensimmäisen viinipullon korkki päivällispöydässä paukahti, viimeiseen viulunkäyrän vetäisyyn, jolloin puoliyö jo kauan sitten oli mennyt. Alas vaipuivat ne aikojen kuiluun, nuo seppelöidyt hetket, joina hurmasi tulinen viini, herkkuisin ruoka, ihanin soitto, sukkelat näytelmät, kauniit kuvaelmat. Alas vaipuivat ne, pyörtyneinä pyörryttävimmästä tanssista. Missä oli niin sileitä lattioita, niin kohteliaita herroja, niin kauniita naisia!
Oi, menneiden aikain naiset, hyvin Te tiesitte olla juhlien valona. Tulen, neron ja nuoruuden voiman virrat kiitivät jokaisessa, joka Teitä lähestyi. Maksoi vaivan tuhlata kultaansa niihin vahakynttilöihin, joiden oli valaistava Teidän kauneuttanne, viiniin, joka synnytti hilpeyden Teidän sydämissänne, vaivan maksoi tanssia tähtenne kengänanturat tomuksi ja saattaa halvatuksi käsi, joka veteli viulunkäyrää.
Oi, menneiden aikain naiset, hyvin Te tiesitte olla porttien avaimet.