Yhtä surullinen kuin äsken oli katse, jolla Herra häntä katseli. Hän kyllä tiesi, ett'ei Pyhän Pietarin tarvinnut olla levoton enkelistä.
Mutta Pyhästä Pietarista yhä näytti siltä, ett'ei enkeli voinut löytää hänen äitiänsä tuosta suuresta kadotettujen joukosta. Etsiessään äitiä, levitti enkeli siipensä ja liiteli edestakaisin syvyyden yli.
Yht'äkkiä joku noista kurjista kadotetuista alhaalta kuilusta huomasi enkelin. Ja hän hypähti ylös ja ojensi kätensä enkeliä kohti ja huudahti: "Ota minut mukaan, ota minut mukaan!"
Silloin samassa syntyi elämää koko joukossa. Kaikki nuo miljoonien miljoonat, jotka kituivat alhaalla helvetissä, ryntäsivät ylös samassa silmänräpäyksessä ja kohottivat käsivartensa ja huusivat enkeliä, että hän veisi heidät mukanansa autuaitten paratiisiin.
Ylös asti kuulivat Herra ja Pyhä Pietari heidän huutonsa, ja heidän sydämmensä värähtivät surusta niitä kuullessa.
Enkeli pysyi korkealla liidellen kadotettujen yläpuolella, mutta sitä myöten kuin hän kulki edestakaisin hakien etsittäväänsä, ryntäsivät kaikki jälestä, niin että näytti kuin olisi myrskyvihuri heitä kuletellut.
Vihdoinkin oli enkeli huomannut sen, jota oli hakemassa. Hän laski siipensä suppuun ja kiiti nuolena alas. Ja Pyhä Pietari huudahti iloisena hämmästyksestä, kun näki enkelin kietovan käsivartensa hänen äitinsä ympäri ja nostavan hänet ylös.
"Autuas sinä, joka tuot minun äitini minulle!" sanoi hän.
Herra laski hiljaa kätensä Pyhän Pietarin olkapäälle ikäänkuin tahtoisi hän varoittaa häntä iloitsemasta liian varhain.
Mutta Pyhä Pietari oli valmis itkemään ilosta, että äitinsä oli pelastettu, eikä hän voinut käsittää, että mikään voisi heitä enää eroittaa. Ja hänen ilonsa kasvoi, kun hän näki, että niin sukkela kuin enkeli oli ollutkin nostaessaan hänen äitiänsä, oli kuitenkin muutamain kadotetuista onnistunut tarttua häneen joka pelastettiin, päästäkseen samalla kertaa hänen kanssaan paratiisiin.