Samassa oli hän suuren nahkasäkin luona, johon mahtui koko kauppaliikkeen tavarat, ja alkoi purkaa pois niitä.
— Voi, rakkaani, tule ylös auttamaan minua! Hänen ei tarvinnut pyytää turhaan. Kun taalalainen näki, että Ingrid koski hänen säkkiinsä, hyppäsi hän heti haudasta.
— Koskeppas vaan säkkiini, sinä — sanoi hän uhaten.
Ingrid ei ajatellut, että mies puhui kovalla äänellä, hän piti häntä yhä vaan paraimpana ystävänään. — Kuule, rakas, rakas ystävä sanoi hän — auta minua, ett'eivät ihmiset saisi minua nähdä! Tyhjennä pois nämä tavarat jonnekin ja anna minun istua säkkiin ja kanna minut kotiin! Voi auta minua, auta minua! Minä olen pappilasta, sinne on täältä vaan vähän matkaa. Sinä kyllä tiedät, missä se on.
Mies seisoi ja katsoi häneen, katse aivan tylsänä. Ingrid ei tiennyt, oliko hän käsittänyt sanaakaan siitä, mitä hän sanoi.
Ingrid uudisti saman, mutta mies ei totellut häntä.
Ingrid alkoi taas purkaa tavaroita säkistä. Silloin polki mies jalkaa hänelle ja riisti säkin itselleen.
Voi, miten saisi Ingrid hänet tottelemaan?
Hänen vieressään nurmikolla oli viulu ja jousi. Hän nosti sen sieltä, hän ei oikein tiennyt minkävuoksi. Hän oli kai ollut niin paljon viulunsoittajani kanssa, ett'ei hän voinut nähdä viulua maassa makaamassa.
Niinpiankun Ingrid tarttui viuluun, päästi mies säkin ja tuli ja riisti viulun häneltä.