— En suinkaan — sanoi Ålin — sen sinä kyllä tiedät, mutta asia, jota sinä et tiedä, on se, että Munkhytta on kokonaan rappiolla. Ajattele vaan itse, niin huomaat kyllä, että ei kotona Länsi-Taalainmaalla eletä vaan maanviljelyksestä. Enkä tiedä, miksi vuorineuvoksetar on asian sinulta salannut. Mutta istuuhan hän jakamattomassa pesässä niin ettei hänen tarvitse kysyä neuvoa sinulta mistään. Olkoon miten tahansa, niin tiedetään siellä kotona, että äitisi niukasti tulee toimeen. Sanotaanpa hänen kulkevan rahoja lainaamassa. Hän ei varmaankaan ole tahtonut häiritä sinua huolillaan, vaan ajatellut, että koettaisi kestää siihen asti, kunnes olet suorittanut tutkintosi. Hän ei tahdo myydä maatilaa, ennenkun sinä olet valmis ja sinulla on uusi koti!
Hede nousi ja käveli kerran poikki huoneen. Sitten seisattui hän Ålinin eteen. Mutta, mies, istuthan sinä täällä ja koetat viskottaa minulle hullutuksia. Mehän olemme rikkaita.
— Tiedänhän minä, että teitä pidetään rikkaina siellä kotona vieläkin — sanoi Ålin. Mutta ymmärräthän, ett'ei mikään riitä silloin, kun vaan annetaan ulos, eikä mitään saada sisään. Aivan toista oli silloin kuin teillä oli kaivos!
Hede istuutui taas. — Olisi kai äitini antanut minulle tiedon tästä — sanoi hän. — Olen sinulle kiitollinen, Ålin, mutta olet antanut jourujuttujen pelottaa itseäsi.
— Arvasinhan, ett'et sinä mitään tiennyt sanoi Ålin itsepäisesti. — Kotona Munhhytassa elää vuorineuvoksetar säästäen ja niukasti, saadakseen kokoon rahaa sinulle tänne Upsalaan ja hankkiakseen sinulle iloa ja hauskuutta loma-ajoiksi, jolloin olet kotona. Ja sill'aikaa sinä vetelehdit täällä, etkä tee mitään senvuoksi, ett'et tiedä vaarasta. — En voinut kauvempaa katsella, mitenkä te petitte toisianne. Hänen armonsa luuli, että sinä luit, ja sinä uskoit, että hän oli rikas. Enhän voinut antaa sinun turmella tulevaisuuttasi sanaakaan sanomatta.
Hede istui ääneti hetken ja mietti. Sitten nousi hän ja ojensi
Ålinille kätensä surullisesti hymyillen. — Ymmärtänet kai, että minä
huomaan sinun puhuneen totta, vaikka minä en tahdo uskoa sinua.
Kiitos!
Ålin puristi hänen kättään, loistaen tyytyväisyydestä. — Sinä ymmärrät kyllä, Hede, ett'ei mitään ole kadotettu, kunhan vaan teet työtä. Sinun päälläsi voi päästä valmiiksi seitsemässä, kahdeksassa lukukaudessa.
Hede oikasihe suoraksi. — Ole huoletta, Ålin. — Kyllä nyt rupean ahkeraksi.
Ålin nousi ja kulki ovea kohti, mutta hyvin epäröiden. Ennenkun oli kynnyksellä, kääntyi hän. — Oli minulla toinenkin asia — sanoi hän. Hän joutui taas äärettömän hämilleen. — Tahdon vaan pyytää, että lainaisit minulle viulusi, kunnes pääset lukuvauhtiin.
— Viuluniko?