Tapahtui juuri näihin aikoihin, että pieni lapsi kuoli Råglandan pappilassa, jossa Ingrid oli ollut kasvattina. Ja sitten haudankaivajan piti valmistaa sille hauta.
Mies kaivoi haudan aivan lähelle sitä paikkaa, jossa hän viime kesänä oli lapioinut haudan Ingridille, ja kun hän oli kaivanut muutaman jalan maata, sattui hän paljastamaan yhden hänen kirstunsa kulmista.
Haudankaivaja ei voinut olla vähän hymyilemättä itsekseen. Muistelipa hän kuulleensa, että kuollut tuossa kirstussa olisi kummitellut. Se oli ehtinyt jo hautajaispäivänä ruuvata auki kirstunkantensa, nousta ylös haudasta ja näyttäytyä pappilassa. Niin, papinrouva ei ollut kovinkaan rakas pitäjäläisistä, ja he mielellään kertoivat kaikenlaista hänestä.
Haudankaivaja ajatteli, että jos vaan ihmiset tietäisivät, miten hyvässä tallessa kuolleet makasivat täällä maan povessa ja miten lujasti kirstunkansi…
Hänen täytyi keskeyttää ajatusjuoksunsa. Siltä kulmalta, jonka hän juuri oli saanut esille, oli kansi vähän vinossa, ja yksi ruuvi oli irrallaan.
Hän ei sanonut mitään, ei ajatellut myöskään, mutta hetkeksi heitti hän kaivamisen ja vihelsi läpi koko Vermlannin rykmentin marssin, sillä hän oli ollut sotamiehenä.
Sitten ajatteli hän, että kunhan vaan kunnialla tästä asiasta suoriutuisi. Ei ollut hyvä haudankaivajan muistella kuolleita, ne voivat ruveta kummittelemaan ja tulla mahtaviksi pimeinä syksyöinä. Suurella kiireellä kaivoi hän pois enempi maata. Sitten alkoi hän kolkutella kirstua lapiolla.
Kirstu vastasi aivan selvästi, että se oli tyhjä, tyhjä, tyhjä.
Puolta tuntia myöhemmin oli haudankaivaja pappilassa. Sielläkös alettiin arvailla ja ihmetellä. Sen ainakin kaikki ymmärsivät, että tyttö oli ollut taalalaisen säkissä. Mutta minne hän sitten oli joutunut?
Anna Stiina muori seisoi leipomauunin luona pappilassa ja hoiti leivänpaistamista, sillä pitihän leipoa uusia hautajaispitoja varten. Pitkän aikaa seisoi hän ja kuunteli kaikkien heidän puheitaan, sanomatta sanaakaan. Hän piti vaan huolen siitä, ett'eivät leivokset palaisi, otti ja muutteli peltiä uunista joka hetki, ja hengenvaarallista oli tulia liiaksi lähelle pitkää uunilapiota. Mutta miten olikaan, heitti hän päältään kyökkiesiliinansa, pyyhkäsi hätimiten hien ja noen kasvoistansa ja oli sisällä pastorin luona, ennenkun itsekään tiesi, miten sinne sai tulleeksi.