Hän iski lujasti kätensä kiveen, jolla istui, ja sitkeän itsepintaisuuden ilme levisi hänen kasvoihinsa. "Tavannemme me Gertrudin kanssa toki kerran vielä", hän ääneensä sanoi, "ja silloin taitaa puheemme päättyä toisin kuin nyt. Sillä, kuten kansa sanoo, kun Ingmarit jotakin hartaasti ikävöivät, ei se toteutumatta jää."
RUUSTINNA-VANHUS
Sekin on kerrottava, miten kaikki ihmiset koettivat saada hellgumilaisia luopumaan matkastaan. Lopulta aivan tuntui kuin laaksot ja vuoret olisivat itsestään kaikuneet: älkää lähtekö, älkää toki lähtekö!
Yksin säätyläisetkin koettivat saada talonpoikia heittämään tuon aikeensa. Kruununvouti ja nimismies eivät antaneet heille pahaakaan rauhaa. Kuka sen tiesi, he pelottelivat, mitä pettureita nuo amerikkalaiset olivat. Ettehän lainkaan tiedä, minkälaisten ihmisten seuraan yhdytte.
Siinä maassa ei kuulemma ollut lakia eikä asetuksia. Vielä nykyäänkin siellä yhä joutuu ihmisiä rosvojen käsiin. Eikä siellä ole edes maanteitä, vaan tavarat on sälytettävä hevosen selkään samoin kuin Taalain suomalaismetsissä.
Lääkäri sanoi, etteivät he voisi sietää sen maan ilmanalaa. Jerusalemissa kuului raivoavan rokko ja kuumetaudit. Surmansuuhun he siellä joutuisivat.
Hellgumilaiset vastasivat, että he kyllä tiesivät sen. Siksi he juuri lähtivätkin sinne. He lähtivät taistelemaan rokkoa ja kuumetautia vastaan, tekemään teitä ja viljelemään maata. Kauempaa ei Herran maa enää saisi olla rappiolla, vaan he tahtoivat tehdä sen paratiisiksi.
Eikä kukaan saanut heitä luopumaan aikeestaan.
Kirkonkylässä asui vielä edellisen rovastin leski. Hän oli jo tavattoman vanha. Hän asui postitalon yliskamarissa, viistoon kirkkoa vastapäätä. Siinä hän oli asunut siitä lähtien kun pappilasta muutti.
Rikkaampien talonemäntien tapana oli ollut silloin tällöin kirkolle tullessaan pistäytyä hänen luokseen, tuoden tuliaisiksi lämpimäisleivän tai voikimpaleen tai hiukan maitoa. Silloin hän heti panetti kahvin tulelle, ja kovaäänisin joukosta puheli hänen kanssaan, sillä ruustinna oli pelottavan kuuro. Hänelle koetettiin kertoa viikon tapahtumat, mutta koskaan ei tiedetty, miten paljon hän oli puhutusta ymmärtänyt.