Jäljestäpäin tätä lähtöään muistellessaan Jerusalemiin menijät eivät voineet ymmärtää, miksi he olivat enimmän itkeneet juuri Kerjuu-Leenaa, joka viheliäisenä ja raihnaana oli seisonut tiepuolessa. Ja he saattavat itkeä vielä tänäkin päivänä, kun sattuu tulemaan puheeksi se, että hän oli sinä päivänä jättänyt ryyppynsä ottamatta ja tullut lasten kanssa kammattuna ja pestynä ulos kunnioittamaan heidän lähtöänsä.
Heidän mentyään ohi Kerjuu-Leenakin herahti itkuun. "Nuo ovat menossa taivaaseen tapaamaan Jeesusta", hän sanoi lapsille. "Ne kaikki menivät taivaaseen, mutta meidän on jäätävä istumaan tiepuoleen."
Kun tuo pitkä rattaitten ja vankkurien jono oli ajanut läpi puolen pitäjää, tuli se pitkälle lauttasillalle, joka keinuu joen laineilla.
Siitä on hevosella vaikea kulkea. Ensin laskeudutaan jyrkkää mäkeä alas vedenpinnan tasalle, sitten on kohottava pari kertaa korkealle kaarelle, jonka alitse veneet ja tukkilautat pääsevät kulkemaan, ja toisella rannalla on taas noustava sellainen äkkitörmä, että hevosia ja ihmisiä hirvittää ajatellessa miten siitä selviää.
Tuosta sillasta on usein paljon vastusta. Sen palkit lahoilevat ja niitä täytyy alinomaa korjailla. Jäänlähdön aikaan on yötä päivää vartioitava, ettei se menisi pirstaleiksi, ja kun sattuu olemaan kovat kevättulvat, tempaavat ne sillasta usein suuria kappaleita mukaansa, kuljettaen niitä Bergsån ruukin koskille saakka.
Mutta mistään eivät pitäjäläiset ole niin mielissään kuin sillastaan. Mitenkä voitaisiin tulla ilman sitä toimeen, kun jok'ikinen kerta joen yli mentäessä olisi käytettävä venettä tai lauttaa?
Silta natisi ja notkui Jerusalemin matkueen ajaessa sen yli, ja vesi purskui palkkien välistä hevosten jaloille.
Lähtijöistä oli haikeata erota rakkaasta sillastaan. Heistä se oli aivan kuin kaikkien yhteistä omaisuutta.
Taloilla, pelloilla ja metsillä oli kullakin eri omistajansa, mutta silta oli heidän kaikkien oma, ja sen jättäminen tuntui jokaisesta ikävältä.
Mutta eikö heillä sitten enää ollut muuta yhteistä? Eikö kirkko, joka kohosi tuolla sillan toisella puolen koivujen siimeksessä, ja eikö kaunis, valkoiseksi maalattu koulutalo ja pappila olleet heidän?