"Silloin minä hänelle sanoisin: 'Herra, me autamme ja tuemme toinen toistamme, pyytämättä siitä palkkaa, samalla tavoin kuin lapset tekevät, ja jos kaksi keskenänsä suuttuu, ei siitä tule elinkautista vihaa, vaan ennen päivän loppua me jälleen olemme hyvät ystävät. Etkö näe, Herra, että me olemme aivan lasten kaltaisia?'"
"Mitäs luulisit Kristuksen sinulle vastaavan?" Gertrud kysyi vienolla äänellä.
"Hän ei vastaa siihen mitään", sanoi Boo. "Hän istuu vain ihan liikahtamatta paikallaan ja sanoo vielä kerran: 'Teidän tulee olla lasten kaltaiset, jos tahdotte päästä minun valtakuntaani!' Ja minä melkein toistan hänelle äskeiset sanani: 'Herra, me rakastamme kaikkia ihmisiä, aivan niinkuin lapset tekevät. Me emme tahdo erottaa juutalaista armenialaisesta, beduiinia turkkilaisesta, valkoihoista mustasta. Me rakastamme oppinutta ja oppimatonta, ylhäistä ja alhaista ja annamme apua tasan kristitylle ja muhamettilaiselle. Emmekö me siis, Herra, ole lasten kaltaisia ja voi päästä sinun valtakuntaasi?'"
"Mitäs Kristus sitten vastaa?" kysyi Gertrud vielä kerran.
"Hän ei vastaa mitään", Boo sanoi. "Hän istuu yhä edelleen puun juurella ja sanoo ihan hiljaa: 'Jollette tule lasten kaltaisiksi, ette voi päästä minun valtakuntaani!' Ja silloin minä ymmärrän, mitä hän tarkoittaa, ja sanon hänelle: 'Herra, siinäkin minä olen tullut lapsen kaltaiseksi, etten enää tunne samanlaista rakkautta kuin ennen aikaan, vaan minun armaani on nyt minulle aivan kuin leikkitoveri ja rakas sisar, jonka kanssa minä käyn kukkia poimimassa vihreillä kentillä. Herra, enkö minä siis ole — — —'"
Boon puhe katkesi yht'äkkiä, sillä heti nämä sanat sanottuaan hän tunsi valehtelevansa. Oli kuin Kristus todella olisi seisonut tuossa hänen edessään ja nähnyt hänen sielunsa sisälle. Ja hänestä tuntui kuin Jeesus olisi selvästi nähnyt rakkauden nousevan hereille hänen sydämeensä ja raastavan sitä petoeläimen lailla, kun hän tahtoi rakastettunsa läsnäollessa sen kieltää.
Ja kiivaasta mielenliikutuksesta Boo peitti käsin kasvonsa ja huudahtaen puhkesi sanomaan: "En, Herra, en minä ole lapsen kaltainen enkä voi päästä sinun valtakuntaasi. Ehkä toiset voivat päästä, mutta minä en voi sammuttaa tulta sielustani enkä elämää sydämestäni. Sillä minä rakastan, ja minun mieleni hehkuu, niinkuin lapsen ei koskaan hehku. Mutta jos se on sinun tahtosi, Herra, niin kuluttakoon tämä tuli minua elämäni loppuun asti, enkä minä koeta saada tälle kaiholle lohdutusta."
Boo istui vielä pitkän aikaa paikallansa ja itki rakkautensa valtaamana. Kun hän jälleen kohotti silmänsä, oli Gertrud poistunut hänen luotaan. Hän oli livahtanut pois niin hiljaa, ettei Boo kuullut hänen lähtöään.
GEHENNASSA
Jerusalemin muurin ulkopuolella, Siionin vuoren etelärinteellä oli se amerikkalaisen lähetyslaitoksen kalmisto, johon Gordonin siirtokuntalaiset olivat saaneet luvan haudata kuolleensa. Useita heistä oli jo sinne viety, ensimmäisenä pikku Jacques Garnier, joka oli ollut tarjoojapoikana suuressa L'Univers laivassa, ja viimeisenä itse Edward Gordon, joka oli kuollut kuumetautiin tänä vuonna heti Amerikasta palattuaan.