"Ja tämän täytyy vielä tapahtua", Kolåsan Gunnar huudahti. "Se on Jumalan ennustus, joka tähän asti ei ole täyttynyt. Mutta minä aavistan, että se saattaa toteutua vaikka tänään tai huomenna."
Mutta kun Höökin Gabriel Matinpoika, joka myöskin oli joukossa, kuuli tämän, innostui hän kovin, lainasi Ljungo Björniltä Raamatun ja luki ääneen muutamia värssyjä Aikakirjasta. "Ottakaa varteen tämä", hän sanoi, "en ole kuullut koskaan ihmeellisempää." Ja hän luki heille, kuinka Hiskia kuninkaan aikana oli tullut tietoon, että Sanherib oli tullut Jerusalemia piirittämään. Silloin Hiskia oli neuvotellut päällikköjensä ja urhoollisimpain miestensä kanssa, ja kaikki olivat lausuneet: "Ei ole hyvä, että assyrialaiset löytävät niin paljon vettä, kun tulevat kaupunkia piirittämään." Sen jälkeen Hiskia oli lähtenyt suuri sotajoukko mukanaan ja padonnut vedet Jerusalemin ulkopuolella, sekä sen suuren joen, joka virtasi halki maan että kaikki lähteet.
Tämän kohdan luettuaan Gabriel katsahti alastomien maiden yli, jotka ympäröivät siirtokunnan taloa. "Olen miettinyt paljon tätä kertomusta", hän sanoi, "ja olen kysellyt amerikkalaisilta sen merkitystä. Ja nyt minä sanon teille mitä olen saanut tietää."
Gabriel puhui sujuvasti kuten isänsä, Höökin Matti, kun hän sai hengen ja alkoi saarnata. Muuten hänellä ei ollut saarnalahjaa, mutta nyt, kuumeen polttaessa hänen ruumistaan, tulvi sanoja tulvimalla hänen huuliltaan.
"Niin, amerikkalaiset kertoivat minulle", jatkoi Gabriel, "että kuningas Hiskian aikana tällä ylängöllä kasvoi lukemattomia puita ja pensaita. Vilja ei itänyt sen kivisessä maassa, mutta joukko puutarhoja siellä oli, täynnä granaatti- ja aprikoosipuita, sahramia ja kalmojuuria ja kaneelia, kooferpensaita ja narduksen taimia, kaikenlaisia tuoksupuita ja kaikenlaisia kalliita hedelmiä. Näillä puilla oli kaikilla tarpeeksi kosteutta; virroista ja puroista juoksi jokaiseen yrttitarhaan vettä, ja jokaisella puutarhanomistajalla oli oikeus laskea maapalstansa joka päivä määrätyksi ajaksi veden alle.
"Mutta eräänä aamuna kuningas Hiskia lähti sotajoukkoineen liikkeelle kaupungista, eräänä aamuna, kun kaikki nämä puut olivat ihanimmillaan. Hiskian kulkiessa puutarhojen kautta varistelivat manteli- ja aprikoosipuut kukkalehtiään hänen ylleen. Ilma oli sakeana palsamintuoksua, kun Hiskia vaelsi pois. Ja päivän mailleen mennessä, kun Hiskia palasi kotiin joukkoineen, seisoivat puut entisellään ja tervehtivät häntä vienolla lemullaan.
"Mutta sinä päivänä kuningas Hiskia oli käynyt sulkemassa kaikki Jerusalemin lähteet ja sen suuren joen, joka virtasi halki maan. Eikä seuraavana päivänä vesi enää lorissut pienissä puroissa, jotka juoksivat puiden juurille.
"Kun puiden muutaman viikon kuluttua piti alkaa tehdä hedelmiä, olivat ne voimattomia ja tuottivat vähän hedelmiä; ja niiden lehdet olivat ummuista soluessaan pieniä ja kutistuneita.
"Mutta sitten koitti sotainen ja onneton aika Jerusalemille. Kukaan ei joutanut aukaisemaan lähteitä eikä johtamaan suurta virtaa uomaansa takaisin. Ja niin kuolivat hedelmäpuut kaupunkia ympäröiviltä ylätasangoilta, muutamat ensimmäisenä kesäkuivana, muutamat toisena, loput kolmantena. Ja maat Jerusalemin ympärillä kävivät autioiksi, jommoisina ne ovat tähän päivään saakka pysyneet."
Gabriel otti maasta kiviliuskan ja alkoi kaivaa sillä hiekkaa jalkainsa juuresta. "Mutta sitten kävi niin", hän jatkoi, "että kun juutalaiset palasivat Babylonista, eivät he löytäneet paikkaa, missä virta oli johdettu uomastaan, eivätkä myöskään kuiviin juoksutettujen lähteiden sijaa. Eikä niitä tähän saakka yksikään ihminen ole löytänyt."