"Sitten minä vihoviimein ehdin vanhan El Aksan moskeijan luokse, jonka sisässä kaivo on", Boo sanoi, "ja kuljen juuri niiden kahden lähekkäin seisovan portinpylvään ohi, joista sinäkin kyllä olet kuullut, ettei niiden välitse kukaan muu pääse tunkeutumaan kuin vanhurskas mies. Niin, minä silloin itsekseni sanon, enpä koetakaan nyt tänään tunkeutua noiden pylväiden välitse, kun olen menossa vettä varastamaan." — "Kuinka sinä sellaista voit ajatella", virkahti Gertrud, "ethän ikipäivinäsi ole tehnyt sen parempaa työtä."
Gertrud makasi nyt vallan iloisen näköisenä ja kuunteli hartaasti. Hänellä oli niin kova kuume, ettei hän kyennyt erottamaan tositapahtumaa keksitystä jutusta, vaan oli tykkänään siinä käsityksessä, että Boo parhaillaan kulki noutamaan vettä paratiisinkaivosta.
"Sitten minä heitän tohvelit jalastani ja käyn sisään El Aksan moskeijaan", Boo jatkoi. Tämän kertomuksen sommitteleminen oli hänestä nyt ihmeellisen helppoa, mutta hän oli oikein tuskissaan siitä, miten saisi Gertrudille sanotuksi, että hänen todella oli aivan mahdotonta hankkia vettä. "Ja päästyäni sitten esteettömästi temppeliin sisään minä heti näen kaivon vasemmalla, keskellä moninkertaisia pylväsrivejä. Sen päällä ovat vipuvehkeet ja nuorat ja koukut, niin että helppo sinne on laskea sankonsa ja täyttää ne. Ja totta totisesti minä nostankin kaivosta puhdasta ja kirkasta vettä. Kunhan Gertrud saa tätä vettä maistaakseen, silloin hän varmaan paranee, minä itsekseni ajattelen sankoja täyttäessäni."
"Niin, kun sinä vain pian saisit sen tuoduksi kotiin", Gertrud sanoi. — "Kyllähän käsität", Boo vastasi, "etten minä nyt voi kulkea niin huolettomana kuin tullessani. Nyt, kun olen saanut vettä, minua pelottaa, että sen menetän. Ja kuta lähemmäs porttia tulen, sitä enemmän minua huolettaa, sillä sieltä tuntuu kuuluvan meteliä ja huutoa." — "Voi voi, mitenhän nyt käy?" kysyi Gertrud, ja Boo näki hänen aivan kalpenevan tuskasta. Mutta kun Boo näki Gertrudin niin kiintyneen hänen kertomukseensa, silloin hänen mielikuvituksensa oikein yltyi ja hän puhkesi sanomaan: "Mitenkäkö nyt käy! Niin, tiedäpäs. Koko Jerusalem siellä on tulossa minua vastaan."
Hän pidätti hetkisen henkeään oikein kuvaavasti osoittaakseen, kuinka hän säikähdyksestä tyrmistyi. "Niin, ne kivilaatoilla vetelehtijät ovat miehissä nousseet hereille, ja nyt ne seisovat El Aksan ulkopuolella hälisemässä. Ja niiden kirkuna kokoaa väkeä joka taholta. Ylimmäinen temppelinhoitaja rientää Omarin moskeijasta, yllään iso turbaani ja ketunnahkaturkit, ja lapsinulikkoja ilmaantuu kaikista käytävistä, ja unestaan heränneitä tyhjäntoimittajia tulee kaikista temppelitarhan nurkista. Eikä minun edessäni näy muuta kuin puristettuja nyrkkejä ja kirkuvia kitoja ja ilmaa haparoivia käsiä. Ja silmissäni vilisee ruskeanjuovikkaita kaapuja ja liehuvia vaatteita ja punaisia vöitä ja keltaisia tohveleita, jotka polkea jytistävät maata."
Boo vilkaisi Gertrudiin tätä kertoessaan. Gertrud ei keskeyttänyt hänen puhettaan kysymyksillä, vaan kuunteli mahdollisimman tarkkaavaisesti ja oli hädissään hiukan kohonnut kyynärpäittensä varaan.
"Minä en tietysti ymmärrä sanaakaan, mitä he minulle sanovat", Boo jatkoi, "mutta sen verran siitä kuitenkin arvaan, että he ovat kiukuissaan, kun kristitty on uskaltanut noutaa vettä paratiisinkaivosta." Gertrud vaipui kalmankalpeana takaisin patjalle. — "Niin, kyllä minä jo käsitän, että sinun on mahdotonta tuoda minulle sitä vettä", hän sanoi melkein soinnuttomasti.
Niin, totta totisesti se onkin mahdotonta, Boo ajatteli itsekseen.
Mutta nähdessään Gertrudin niin huolestuneena hän uudelleen heltyi.
Täytyy minun sittenkin toimittaa niin, että tuo paratiisin vesi joka
tapauksessa saadaan tänne Gertrudille, hän ajatteli.
"Otetaanko sitten vesi sinulta pois?" kysyi Gertrud. — "Ei, aluksi he vain puivat nyrkkiä ja kirkuvat, mutta eivät oikein tiedä mitä tehdä." Boo vaikeni hetkiseksi, itsekään hän ei ollut vallan varmana, miten tämän vyyhden selvittäisi. Silloin hän sai Gertrudilta apua. — "Toivoin, että se sheikki, joka istui ja puhui oppilastensa kanssa, tulisi pelastamaan sinua."
Boo veti syvään henkeä. "Miten ihmeessä sinä sen arvasit!" hän huudahti.