Samalla oli Gertrudin mieliharmi Ingmaria kohtaan kokonaan hävinnyt, ja hän olisi mielellään tahtonut kohdella häntä ystävällisesti. Mutta silloin oli joku hänelle sanonut, että Ingmar nyt oli erotettu vaimostaan ja oli tullut Jerusalemiin vain saadakseen hänet takaisin. Silloin hän oli säikähtänyt ja ajatellut: nyt en tohdi edes puhuakaan hänen kanssaan, minun täytyy kohdella häntä niinkuin en hänestä välittäisi. Ei minun sovi hetkeksikään jättää häntä siihen uskoon, että hän muka vielä saa minut. Hän on kai tullut tänne sovittaakseen sitä suurta väärää tekoansa, mutta nähdessään, etten minä enää välitä hänestä, hän kyllä pian tulee järkiinsä ja palaa kotiin.
Mutta kun Gertrud tapasi Ingmarin siirtolaistalon ulkopuolella, ei hän ajatellut mitään muuta kuin että hän vihdoinkin kohtasi ihmisen, jolle voi uskoa suuren, ihmeellisen löytönsä. Hän riensi Ingmaria vastaan ja huudahti: "Minä olen nähnyt Kristuksen!"
Niin riemastunutta huutoa tuskin oli kajahtanut Jerusalemin ympäristön aukeilla kangasmailla ja kukkuloilla sen päivän jälkeen, jona hurskaat vaimot palasivat tyhjän haudan luota ja huusivat apostoleille: "Herra on ylösnoussut!"
Ingmar seisahtui ja painoi silmäluomensa alas, niinkuin hän aina teki, kun tahtoi ajatuksiaan salata. "Vai niin", hän sanoi Gertrudille, "oletko nähnyt Kristuksen?"
Gertrud menetti malttinsa aivan samoin kuin ennen aikaan, kun Ingmar ei ollut kyllin nopeasti havainnut hänen unelmiaan ja aatoksiaan. Hän olisi toivonut sen sijaan tapaavansa Boon, joka olisi häntä paljon paremmin ymmärtänyt. Mutta siitä huolimatta hän alkoi kertoa, mitä oli nähnyt.
Ingmar ei sanallakaan ilmaissut epäilevänsä hänen kertomustaan, mutta sittenkin Gertrudista tuntui, kun hänen piti sitä ruveta juttelemaan, että se hupenikin vallan tyhjiin. Hän oli kadulla tavannut jonkun miehen, joka oli Kristuksen näköinen, siinä kaikki. Tämän hänen asiansa kävi aivan kuin unikuvan. Nähdessä se oli hänestä tuntunut niin ylen merkilliseltä, mutta kun siitä piti kertoa, olikin siitä tyhjä jäljellä.
Mutta Ingmar näytti ilahtuvan ainakin siitä, että Gertrud häntä puhutteli. Hän rupesi hyvin tarkkaan kyselemään Gertrudilta, milloin ja missä hän oli tuon miehen tavannut. Ja hän otti hyvin tarkasti selvän hänen puvustaan ja ulkonäöstään.
Mutta kun he olivat ehtineet siirtokunnan taloon, erosi Gertrud hyvin pian Ingmarista. Hän oli hyvin alakuloinen ja sanomattoman väsynyt. Nyt minä ymmärrän: Kaiketi on tarkoituksena, ettei minun ole kerrottava tätä muille ihmisille. Voi, kuinka onnellinen minä olinkaan, kun se oli yksin minun tietonani!
Hän päätti olla vastedes puhumatta siitä kenellekään. Hänen pitäisi pyytää Ingmariakin vaikenemaan. "Onhan se totta, onhan se totta", hän yhä kertasi itsekseen, "että minä kohtasin hänet, saman, jonka näin metsätielläkin. Mutta kenties olisi liikaa vaatia, että kukaan minua uskoisi."
Pari päivää sen jälkeen Gertrud hämmästyi kovin. Ingmar tuli hänen luokseen heti illalliselta päästyä ja kertoi, että hänkin oli nähnyt sen saman mustapukuisen miehen.