Heistä tuntui, ettei siellä voisi yksikään pari pyörähtää.
"No, menkää sisään vain!" sanoi Gabriel. "Ei tupa ole niin pikkuruinen kuin miltä se näyttää."
Ovi oli auki, ja sen edessä seisoi hiestynyttä nuorta väkeä vilvoittelemassa. Tytöt löyhyttelivät huiveillaan, pojat heittivät päältään lyhyet mustat nuttunsa tanssiakseen vain vihreissä, punahihaisissa liiveissään.
Vastatulleet pujottelivat ovea tukkivan väkijoukon lomitse tupaan. Ensimmäiseksi he siellä näkivät Vahvan-Ingmarin. Hän oli lyhytkasvuinen, suuripäinen ja pitkäpartainen, jäntterä ukko. Hän on aivan kuin tonttujen ja hiidenukon sukua, juolahti Gertrudin mieleen. Ukko seisoi uuninpankolla soittamassa, varmaankin sitä varten, ettei olisi tanssijoiden tiellä.
Tupa oli todella suurempi kuin ulkoa näytti. Mutta se oli vanhuuttaan rappeutunut, paljaat hirsiseinät olivat toukansyömät ja kattoparrut kiilsivät noesta. Ikkunassa ei ollut uutimia eikä pöydällä liinaa. Selvästi näki, että Vahva-Ingmar oli yksinäinen mies. Hänen lapsensa olivat jättäneet hänet ja muuttaneet Amerikkaan. Ukon ainoana huvina yksinäisyydessään oli nyt enää se, että sai lauantai-iltoina viulullaan houkutelluksi nuorisoa ympärilleen.
Tuvassa oli hämärä ja tukehduttavan kuuma, siellä pyöri pari parin kyljessä. Gertrudin nousi alussa henki kurkkuun ja hän oli kääntyä takaisin, mutta huomasi heti, ettei tuon ihmisseinän läpi päässyt väkisinkään.
Vahva-Ingmar pysyi tahdissa ja soitti varmasti, mutta samassa kun Ingmar Ingmarinpoika astui ovesta sisään, viilsi hän jousellaan niin vihlaisevan äänen, että kaikki tanssijat seisahtuivat. "Ei, ei", hän silloin huusi, "älkää keskeyttäkö, se tuli vain vahingossa."
Ingmar kietoi käsivartensa Gertrudin vyötäisille viedäkseen hänet tanssiin, ja Gertrud oli kovin kummastelevinaan, että hän halusi tanssia. Mutta heidän täytyi jäädä paikalleen, sillä parit pyörivät niin lähekkäin, ettei niiden väliin mahtunut muuten kuin alusta alkamalla.
Vahva-Ingmar keskeytti soittonsa uudelleen, naputti jousellaan uuninreunukseen ja sanoi isännän äänellä: "Minun tuvassani täytyy Suur-Ingmarin pojan saada tilaa tanssiakseen." Kaikkien silmät kääntyivät nyt Ingmariin, hän ujostui eikä päässyt paikaltaan liikahtamaan. Silloin Gertrudin täytyi rivakasti tarttua häneen ja vetää esiin lattialle.
Heti tanssin tauottua torppari tuli tervehtimään. Kun Ingmar ojensi
kätensä hänen kouraansa, oli ukko hätääntyvinään ja päästi sen heti. —
"Voi, voi", hän sanoi, "varo noita hienoja opettajankäsiäsi!
Minunlaiseni varomaton mies voisi pian pusertaa ne rikki."