Hän vei Ingmarin ja hänen seurueensa pöydän ääreen ja ajoi nurkkapenkiltä pois muutamia vaimoja, jotka olivat istuneet siinä huvikseen tanssia katselemassa. Sitten hän meni kaapille ja toi leipää, voita ja kaljaa. "En muulloin koskaan tarjoa", hän sanoi, "tyytykööt muut tanssiin ja soittoon, mutta Ingmar Ingmarinpoika haukannee kuitenkin palasen kattoni alla."
Nuorten syödessä hän veti pöydän alta kolmijalkaisen tuolin, asettui istumaan Ingmaria vastapäätä ja tuijotti häneen. — "Niin, sinustahan kuulemma tulee opettaja", hän sanoi. Ingmar istui hetkisen katse alas luotuna. Hänen huulensa värähtivät hiukan, ikään kuin häntä olisi pyrkinyt naurattamaan, mutta hän vastasi hyvin surullisesti: "Minulla ei ole siellä kotona mitään tekemistä." — "Eikö mitään tekemistä?" sanoi ukko. "Mistä tiedät, milloin talo sinua tarvitsee? Eljas eli kaksi vuotta. Kuka sen tietää, kauanko Halvor saa elää?" — "Halvor on terve ja vahva mies", sanoi Ingmar. — "Mutta tiedäthän, että Halvor muuttaa talosta ja luovuttaa sen sinulle heti, kun kykenet sen ostamaan." — "Olisipa hän hullu, jos jättäisi Ingmarilan, saatuaan sen käsiinsä."
Tällä aikaa Ingmar yritti peukalolihaksellaan lohkoa pöydän reunaa. Yht'äkkiä kuului rusahdus, kun hän sai murretuksi kappaleen sen kulmasta. Vahva-Ingmar puhui par'aikaa, käsi koholla. — "Mutta jos opettajaksi rupeat, ei hän ikipäivinä jätä taloa haltuusi." — "Niinkö luulet?" — "Niin, niin", ukko sanoi, "eikähän sinua ole talonpojaksi kasvatettukaan. Oletko koskaan astellut auran jäljessä?" — "En", Ingmar vastasi. — "Oletko ollut miilua polttamassa, oletko kaatanut jättiläishonkaa?" — Ingmar istui yhä tyynen näköisenä, mutta pöydänreuna ruski hänen käsissään. Vihdoin ukkokin huomasi sen ja vaikeni yht'äkkiä. — "Vai niin, vai niin", hän sanoi nähdessään kuinka pöytälauta lohkeili, "taidanpa vastakerralla uskaltaa pusertaa kättäsi lujemminkin." Hän nosti maasta muutamia sälöjä ja sovitti ne paikoilleen. "Kas mokomaa, sinähän voit vaikka näytellä itseäsi markkinoilla rahan edestä. Senkin veijari", hän sanoi lyöden Ingmaria olalle, "tulisipa sinusta karhu koulumestariksi."
Samassa hän jo hypähti uuninpankolle ja alkoi soittaa. Soitto kävi nyt aivan uudella innolla. Hän polki tahtia ja kiihdytti tanssijat ylen huimaan pyörintään. "Tämä nyt on Nuor-Ingmarin polskaa!" hän huusi. "Heleijaa, koko tupa tanssimaan Nuor-Ingmarin kunniaksi."
Gertrud ja Gunhild olivat kumpikin kauniita tyttöjä, ja heitä tanssitettiin lakkaamatta. Ingmar ei paljon tanssinut. Hän enimmäkseen seisoi puhelemassa muutamien isäntämiesten kanssa huoneen perällä. Tanssien välillä kokoontui väkeä piiriin Ingmarin ympärille, aivan kuin heistä olisi ollut hauskaa häntä katsellakin.
Gertrud luuli Ingmarin kokonaan unohtaneen hänet, ja hän tuli siitä pahoilleen. Nyt hän kyllä huomaa, että hän on Suur-Ingmarin poika ja minä vain koulumestarin Gertrud, hän ajatteli.
Hän itsekin ihmetteli, että se tuntui hänestä niin katkeralta.
Tanssien välillä nuoriso aina meni ulos vilvoittelemaan purevan kylmään kevätyöhön. Oli jo pilkkoisen pimeä, ja kun kenenkään ei tehnyt mieli lähteä kotiinsa, sanoivat kaikki: "Jäädään vielä tänne vähäksi aikaa. Kuu nousee kyllä pian, nyt on niin pimeä, ettei näe kulkea."
Kerran, kun Ingmar seisoi Gertrudin kanssa oven edustalla, tuli torppari ja vei hänet pois. "Tule mukaan, niin näytän sinulle jotakin", hän sanoi.
Hän talutti Ingmarin tuvan takana olevan pensaikon läpi. — "Seiso nyt tässä ja katsele alas", hän sanoi. Ingmar huomasi seisovansa korkealla töyräällä ja näki jyrkänteen pohjalta hämärässä välkkyvän jotakin valkoista. — "Se on kaiketi Långforsin koski", hän sanoi. — "Niin, usko pois, Långfors se on", sanoi torppari, "mutta mihin sinä luulisit sellaisen kosken kelpaavan?" .— "Voisihan siihen laittaa sahan tai myllyn", Ingmar sanoi. Ukko nauraa hykersi, taputteli ja tuuppi Ingmaria, niin että oli lykätä hänet koskeen. — "Mutta kenenkä se saha olisi rakennettava, kenen sillä olisi rikastuttava, kenen sitten olisi ostettava Ingmarila?" — "Niin, kenen, sitä minäkin kysyn", sanoi Ingmar. Torppari otti silloin selittääkseen suurta hanketta, jonka hän oli suunnitellut. Ingmarin pitäisi houkutella Timmin Halvor rakentamaan koskeen saha ja sitten vuokrata se häneltä. Hän itse, Vahva-Ingmar, ei ollut moneen vuoteen ajatellut muuta kuin jotakin keinoa, miten Suur-Ingmarin poika uudelleen pääsisi rikkaaksi.