Storråda seisoi korkealla laivassaan silmäillen Kungahällaa ja iloiten sen mahtavuudesta ja rikkaudesta. Hän katseli kaupunkia sillä tavalla, kuin jo olisi pitänyt itseään sen valtiattarena.
Mutta kun kuningas näki Storrådan, hän tuli heti ajatelleeksi sitä suloista naista, joka oli köyhänä ja kurjana tullut kirkosta. 'Mitä tämä merkitsee?' ihmetteli hän itsekseen; 'minusta hän oli kauniimpi kuin Storråda'.
Kun Storråda nyt hymyili kuninkaalle, tämän mieleen välähti, miten kyynelet olivat kimmeltäneet tuon toisen naisen silmissä.
Vieraan naisen kasvot olivat niin syöpyneet Olavi-kuninkaan mieleen, että hänen täytyi verrata Storrådan kasvoja niihin piirre piirteeltä. Ja hänen noin vertaillessa Storrådan koko ihanuus katosi.
Kuningas huomasi, että Storrådan silmät olivat julmat ja suu hekumallinen. Jokaisessa kasvojenjuonteessa hän havaitsi synnin.
Olavi-kuningas näki kyllä yhä vielä, että kuningatar oli kaunis, mutta tämän näkö ei häntä enää viehättänyt. Hän alkoi kammoa Storrådaa, ikään kuin tämä olisi ollut välkkyvä myrkkykäärme.
Kun kuningatar näki kuninkaan tulevan, hänen huulillaan karehti voitonriemuinen hymy.
»En odottanut sinua näin varhain, Olavi-kuningas. Luulin sinun olevan aamumessussa.»
Kuninkaassa heräsi halu härnätä Storrådaa ja tehdä kaikki päinvastoin kuin tämä tahtoi.
»Messu ei ole vielä alkanut», vastasi hän. »Tulin pyytämään sinua mukaan Herran huoneeseen.»