Sanoessaan näin kuningas huomasi Storrådan silmissä terävän välähdyksen, mutta tämä hymyili vielä.
»Tule mieluummin sinä tänne laivaan! Tahdon näyttää sinulle tuomani lahjat.»
Kuningatar otti kultaisen miekan kuin houkutellakseen kuningasta, mutta tämä oli yhä vain näkevinään tuon toisen naisen Storrådan rinnalla. Ja hänestä tuntui, että Storråda oli aarteittensa keskellä kuin häijy lohikäärme.
»Tahdon ensin tietää, tuletko mukaani kirkkoon.»
»Mitä minä teen sinun kirkossasi?» kysyi kuningatar pilkallisesti.
Silloin hän huomasi kuninkaan kulmakarvojen rypistyvän ja ymmärsi, ettei tämä ollut samalla tuulella kuin edellisenä päivänä. Hän muutti heti käytöstapaansa ja kävi lempeäksi ja myöntyväksi.
»Käy sinä kirkossa niin usein kuin haluat, vaikk'en minä käykään! Sen seikan vuoksi ei meidän välillemme pidä tulla vihamielisyyttä.»
Kuningatar laskeutui laivasta laiturille ja tuli kuninkaan luo. Hänellä oli kädessä miekka ja turkisreunuksinen viitta, jotka hän halusi lahjoittaa Olaville.
Juuri silloin kuningas sattui katsahtamaan satamaan päin ja näki tuon toisen naisen olevan tulossa. Tämä kävellä laahusti raskain askelin, lapsi yhä käsivarrellaan.
»Mitä katselet niin innokkaasti, Olavi-kuningas?» kysyi Storråda.