Astrid palasi hiljaa takaisin kuninkaankartanoon. Hän laahasi kuninkaan miekkaa raskaasti pitkin katua. Hänen kasvonsa olivat kalpeammat kuin kuolevan äsken, hänen hengenvetonsa raskaat kuin korahdukset.
Oli Pyhäinmiestenpäivän aamu ja Olavi-kuningas lähdössä messuun. Hän tuli kuninkaantuvasta ja käveli pihan poikki portille. Pihalla seisoi useita miehiä odottamassa lähteäkseen kuninkaan mukana messuun. Olavin saapuessa he asettuivat kahteen riviin, ja kuningas kulki heidän muodostamaansa kujaa.
Astrid seisoi kapealla käytävällä naistentuvan edustalla katsellen kuningasta. Olavilla oli päässä leveä kultavanne ja hartioilla pitkä punainen samettiviitta. Hän käveli hyvin hitaasti, ja hänen kasvoistaan loisti pyhäpäivän rauha. Astrid pelästyi nähdessään miten kuningas muistutti niitä pyhien Jumalan miesten ja kuninkaiden puuhunleikattuja kuvia, joita hän muisti nähneensä Mariankirkon alttarin yläpuolella.
Aivan portinpielessä vaani mies, päässä luuhottava hattu ja iso, väljä vaippa kääräistynä vartalolle. Kuninkaan lähestyessä hän viskasi viitan yltään, kohotti korkealle paljastetun miekan, jota oli pitänyt piilossa vaipan alla, ja syöksyi kuningasta kohti.
Mutta miehen ehdittyä aivan kuninkaan lähelle häneen sattui Olavi Haraldinpojan katse valoisana ja lempeänä, ja hän pysähtyi kesken juoksunsa. Miekka kirposi kädestä, ja mies lysähti polvilleen.
Olavi-kuningas seisoi hievahtamatta paikallaan ja piti kirkkaan katseensa yhä salamurhaajaan suunnattuna. Tämä yritti kääntää silmänsä pois hänestä, mutta ei voinut. Viimein hän alkoi nyyhkiä ja itkeä:
»Voi Olavi-kuningas! Olavi-kuningas! Vihamiehesi lähettivät minut tänne surmaamaan sinut. Mutta kun näin kasvojesi pyhyyden, miekka kirposi kädestäni. Sinun silmäsi masensivat minut maahan.»
Silloin Astrid lankesi käytävälle polvilleen. »Jumala, armahda minua syntistä!» voihki hän. »Voi minua, voi minua, että olen valheella ja petoksella joutunut tuon miehen vaimoksi!»
4.
Pyhäinmiestenpäivän iltana oli kirkas kuutamo. Kuningas oli kävellyt pihamaalla ja katsastanut talleja ja navettaa nähdäkseen, oliko kaikki kunnossa; olipa hän käynyt orjien ja palvelijoidenkin pirtissä katsomassa, että kaikkia kestittiin hyvin. Kääntyessään takaisin kuninkaantupaan hän huomasi naisen, jolla oli musta päähine, hiipivän pihaportille.