Hän kumartui ja tarttui Astridia olkapäästä. »Kuka olet? Kuka olet?» tiukkasi hän ravistaen toisen käsivartta. »Näen kyllä, ettet ole Ingegerd. Mutta kuka siis olet?»
Yhä vielä Astrid nyyhki niin, ettei saanut vastatuksi. Mutta ilmaistakseen kuninkaalle, mitä tämä tahtoi tietää, hän aukaisi pitkän tukkansa, kietoi suortuvan käsivarsiensa ympäri ja ojensi ne sitten kuningasta kohti. Sitten hän jäi istumaan ja odottamaan, selkä kumarassa ja pää painuksissa.
Kuningas ajatteli: 'Hän tunnustaa olevansa niitä ihmisiä, jotka kantavat kahleita. Hän tahtoo ilmaista olevansa orjatar.'
Taaskin Olavi-kuninkaan mieleen välähti ajatus, joka selitti asian oikean laidan.
»Eikö Svean kuninkaalla ole toinen tytär, joka on orjanaisen lapsi?» kysyi hän äkkiä.
Kuningas ei saanut Astridilta vastaukseksi sanaakaan, yhä vain surkeampaa valitusta.
»Eikö siis Svean kuningas», kysyi Olavi-kuningas silloin, »antanutkaan minulle kuningattarensa lasta? Lähettikö hän minulle orjanaisen lapsen?»
Hän ei saanut nytkään vastausta, mutta kuuli Astridin värisevän kuin horkassa.
Olavi-kuningas teki vielä yhden kysymyksen:
»Oletko sinä, jonka olen tehnyt vaimokseni, luonteeltasi niin alhainen, että antaudut riistämään mieheltä hänen kunniaansa? Oletko niin halpamainen, että iloitset siitä, että hänen vihamiehensä pääsevät nauramaan petettyä?»