Kun seppä näki kaikkien näiden ihmisten tulevan yhä vielä äänettöminä ja hiljaisina, mutta silmät mielipuolisina palaen, pelkäsi hän mihin he ryhtyisivät, jos heitä nyt uskoteltaisiin toivomaan rauhaa.
»Etkö ymmärrä, että se oli metsänhaltija?» hän sanoi jälleen Rasmukselle ja puhui niin kovaa, että kaikki olisivat kuulleet. »Se kuljeksii siellä metsässä mairien ja kääntää silmänne, sysimiehet. Tietänet toki, että metsänhaltija on selvillä, että kuningas Inge piti rauhankokousta viime kesänä Norjan Maunu-kuninkaan kanssa Kungahällassa. Se tietää kyllä, että silloin sovittiin rauha rakennettavaksi siten, että Inge-kuninkaan tytär saapuisi Norjaan ja menisi naimisiin kuningas Maunun kanssa. Ja kun metsänhaltija nyt ymmärtää, että me kaikki kuljeksimme ja tähystelemme rauhanneitsyttä, niin se kääntää silmämme ja näyttäytyy kuninkaantyttärenä. Se pitää ilvehtimisestä, se peikko.»
Rasmus sysimiehenpoika seisoi hiljaa ja kuunteli hartaana Pekka-seppää, niin että tämä luuli saaneensa pojan asiasta vakuuttuneeksi ja laski hänet irti. Mutta heti kun Rasmus pääsi vapaaksi, hän alkoi huutaa entistä kovemmin: »Kuninkaantytär tulee, minä olen nähnyt kuninkaantyttären.»
Ja jotta häntä olisi uskottu, hän alkoi kertoa kruunusta, joka oli kuin helmikasteinen kukka, ja satulaverhosta, joka loisti koreana kuin kärpässieni.
Mutta silloin erkani joukosta vanha eukko Sigrid Toorintytär. Hän heilutti keppiään korkealla ilmassa ja alkoi huutaa:
»Kuka sanoo, että kuninkaantytär tulee? Minä tiedän, minä, mitä tulee. Koko pitkän talven istuin yksin pirtissä ja näin savun tupruavan liedestä. Mutta joka ilta oli savu täynnä merkkejä. Se täyttyi silmissäni olennoilla, jotka olivat varustautuneet keihäin ja rautapaidoin. Ja minä tiedän, mitä merkitsee, kun savu on täynnä sotamiehiä. Ne ennustavat, että jonakin pimeänä yönä sotamiehet hiipivät tänne meidän nukkuessamme. Me emme kuule heidän tuloaan, sillä me nukumme, mutta heräämme, kun punainen kukko alkaa kiekua katolla, kun olemme tukehtumaisillamme savuisissa pirteissämme, kun Norjan kuninkaan väki kohottaa voitonhuudon palavien seinien ulkopuolella.»
Ihmiset värisivät pelosta kuullessaan Sigrid Toorintyttären puhuvan, mutta sysimiehenpoika asettui ihan hänen tielleen.
»Minä en välitä teidän savupilvistänne», hän sanoi. »Minä olen nähnyt kuninkaantyttären. Hienona ja kauniina hän loistaa kruununsa alla.»
Pekka-seppä, joka pelkäsi että noiden poloisten toiveet heräisivät taas rauetakseen, karkasi Rasmus sysimiehenpojan kimppuun ja laahasi hänet maakuoppaan, missä hänen pajansa oli. Hän pisti pojan sinne ja vieritti käytävän suulle suuren kiven, joka oli ovena.
Mutta Rasmus huusi herkeämättä: