Ja suuresti kauhistuen kuulivat talonpoikaparat, miten neito kutsui saattuettaan.
»Oi rakkaat herrat ja hyvät rouvat, seuratkaa minua takaisin kotiin! Armahtakaa minua, isäni hyvät palvelijat! Sallikaa ettei minun tarvitse mennä kuningas Maunun luo. Ettekö kuulleet tuota laulua? Minua ei hän kaipaa, tuo mies. Hän kaipaa vain ihanaa keisarintytärtä.»
Tämän sanottuaan Fredkulla kuuli, miten kansanjoukko, joka seisoi tiepuolessa odottaen, huusi korkealla äänellä: »Terve, Fredkulla!» Ja kaikkien niiden tuhansien, jotka tulvivat suuresta Kungahällasta häntä vastaan, hän kuuli moniäänisenä kaikuna toistavan: »Terve, Fredkulla!»
Mutta neito yhä valitti ja rukoili.
»Rakkaat hyvät herrat ja jalot rouvat, viekää minut kotiin! Ettekö kuulleet tuota laulua? Mehän teemme rikoksen kuningasta kohtaan. En voi pakottaa itseäni kantamaan kuningattaren nimeä. Kotiin minä vain tahdon.»
Tavan takaa huusivat ne, jotka seisoivat etäällä joen molempien rantain partaalla: »Fredkulla! Fredkulla!»
Silloin tukki Fredkulla käsin korvansa. Hän oli jo kääntänyt hevosensa ja hoputti äänekkäästi sitä eteenpäin.
»Oi kunpa kansa vaikenisi», hän sanoi. »Fredkullaa he huutavat, mutta syntynee kai rauha, vaikk'en minä saavukaan. Kuningas Maunu ei ryhdy sotaan minun tähteni. Hänestä on vain mieluisaa, että palaan kotiin.»
Yhä vain jatkoivat ne, jotka seisoivat tiepuolessa ja odottivat saadakseen huutaa Fredkullaa. Mutta ne jotka seisoivat lähellä alkoivat kysellä ja ihmetellä: »Mihin hän ratsastaa? Mihin hän ratsastaa?»
Ja nähdessään, että hän aikoi ratsastaa metsää kohti, syöksyivät he hänen jälkeensä.