Sotamies puolestaan oli loukkautunut siitä, että lapsi tahtoi häntä auttaa, ja hän tarttui keihääseensä ajaakseen hänet karkuun.
Mutta tapahtui, että samassa kuumuus ja auringonpaiste virtasi niin voimakkaasti sotamieheen, että hän näki punaisia liekkejä silmissään ja tunsi aivojensa päässään sulavan. Hän pelkäsi auringon tappavan hänet, jollei hän hetken kuluttua saisi virkistystä.
Ja kauhistuen sitä vaaraa, joka häntä uhkasi, heitti hän keihään maahan, tarttui molemmin käsin lapseen, nosti hänet maasta ja imi sen verran kuin saattoi vettä hänen käsistänsä.
Hän sai täten vain pari pisaraa kielelleen, mutta enempää ei tarvittukaan. Heti kun hän tunsi veden huulillaan, tunkeutui suloinen viileys hänen ruumiiseensa, eikä kypärä ja haarniska häntä enää polttanut eikä painostanut. Auringonsäteet olivat kadottaneet kuolettavan voimansa. Hänen kuivat huulensa pehmenivät jälleen, eikä punaisia liekkejä hypellyt enää hänen silmissänsä.
Ennen kuin hänellä oli ollut aikaa huomata tätä kaikkea, oli hän laskenut lapsen maahan ja tämä juoksi taas niitylle leikkimään. Ihmeissään sotilas ajatteli itsekseen: Mitähän vettä tuo lapsi minulle tarjosi? Se oli ihana juoma. Minun pitää todellakin osoittaa hänelle kiitollisuuttani.
Mutta koska hän vihasi pienokaista, hän karkotti pian nuo ajatukset. Sehän on vain lapsi, ajatteli hän, eikä hän tiedä, mitä hän milloinkin tekee. Hän leikkii vain sitä leikkiä, mikä on hänelle enimmin mieleen. Osoittavatkohan mehiläiset tai liljat hänelle kiitollisuutta? Tuon pojan tähden ei minun tarvitse vaivautua. Hän ei edes tiedä auttaneensa minua.
Hän oli jos mahdollista vieläkin suuttuneempi lapseen, kun hän pari silmänräpäystä myöhemmin näki Betlehemiin sijoitettujen sotilaiden päällikön astuvan portista ulos. Kas, ajatteli hän, mihin vaaraan olin joutua tuon pienokaisen kujeiden vuoksi! Jos Voltigius olisi astunut tästä ohitse hetkeäkin varhemmin, hän olisi nähnyt minut lapsi sylissä.
Mutta päällikkö astui suoraan sotamiehen luo ja kysyi häneltä, voisivatko he täällä puhua kenenkään heitä kuulematta. Hänellä oli salaisuus ilmaistavana. "Jos siirrymme vain kymmenen askelta portilta", vastasi sotilas, "ei kukaan voi meitä kuulla."
"Sinä tiedät", sanoi päällikkö, "että kuningas Herodes kerta toisensa jälkeen on koettanut anastaa erään lapsen, joka kasvaa täällä Betlehemissä. Hänen tietäjänsä ja pappinsa ovat sanoneet hänelle, että tämä lapsi nousee hänen valtaistuimelleen, ja sitä paitsi he ovat ennustaneet, että tämä uusi kuningas on perustava tuhatvuotisen rauhan ja pyhyyden valtakunnan. Sinä ymmärrät siis, että Herodes mielellään tahtoo tehdä hänet vaarattomaksi."
"Kyllä ymmärrän", sanoi sotamies innokkaasti, "mutta sehän pitäisi olla helpoin asia maailmassa."