"Olisihan se hyvinkin helppoa", sanoi päällikkö, "jos kuningas vain tietäisi, kuka kaikista Betlehemin lapsista on se oikea."
Sotamiehen otsa vetäytyi ryppyyn. "Sepä vahinko, etteivät hänen tietäjänsä voi sitä selittää."
"Mutta nyt Herodes on keksinyt kavalan keinon, jonka avulla hän luulee voivansa saattaa vaarattomaksi nuoren rauhanruhtinaan", jatkoi päällikkö. "Hän lupaa suuren palkinnon jokaiselle, joka tahtoo häntä auttaa."
"Mitä ikinä Voltigius käskee, se tulee tehdyksi palkkiotta ja lahjattakin", sanoi sotamies.
"Kiitos", vastasi päällikkö. "Kuule siis kuninkaan aietta! Hän aikoo viettää nuorimman poikansa syntymäpäivää juhlalla, johon kutsutaan kaikki Betlehemin kaksi- ja kolmivuotiaat poikalapset ja heidän äitinsä. Ja tässä juhlassa — — —"
Hän keskeytti puheensa ja nauroi, kun hän huomasi sotamiehen kasvoille leviävän inhon ilmeen.
"Ystäväni", jatkoi hän, "sinun ei tarvitse pelätä, että Herodes aikoisi käyttää meitä lastenhoitajina. Kallista nyt korvasi huulieni tasalle, niin ilmoitan sinulle hänen aikeensa."
Päällikkö kuiskutteli kauan sotamiehen kanssa, ja kun hän oli ilmoittanut hänelle kaikki, niin hän sanoi:
"Minun ei tarvinne sanoa sinulle, että vaiteliaisuus on välttämätöntä, jotta aie onnistuisi."
"Tiedät, Voltigius, että voit luottaa minuun", sanoi sotamies.