Kun päällikkö oli poistunut ja sotamies taas seisoi yksin vahtipaikallaan, katsoi hän, minne lapsi oli joutunut. Se leikitteli yhä kukkien keskellä ja sotamies huomasi hämmästyksekseen ajattelevansa, että se liiteli niiden keskellä yhtä keveästi ja suloisesti kuin perhonen.
Äkkiä alkoi sotamies nauraa. "Se on totta", sanoi hän, "minun ei tarvitse enää olla suutuksissani tuosta lapsesta. Hänetkin kutsutaan Herodeksen juhlaan tänä iltana."
Sotamies seisoi vahtipaikallaan koko päivän, aina iltaan saakka, ja oli jo aika sulkea yöksi kaupungin portit.
Kun se oli tehty, hän vaelsi kapeiden ja pimeiden katujen kautta komeaan palatsiin, jonka Herodes omisti Betlehemissä.
Suunnattoman palatsin sisäpuolella oli suuri, kivetty piha, jota rakennukset ympäröivät, ja niiden sivuilla oli kolme avonaista parveketta, toinen toisensa päällä. Ylimmällä parvekkeella oli kuningas määrännyt juhlan Betlehemin lapsille vietettäväksi.
Tämä parveke oli kuninkaan nimenomaisesta käskystä järjestetty siten, että se muistutti katettua käytävää jossakin ihanassa yrttitarhassa. Katossa kiertyi viiniköynnöksiä, joista riippui reheviä viinirypäleitä, ja seinillä ja pilarien kyljissä seisoi pieniä granaatti- ja appelsiinipuita, täynnä kypsiä hedelmiä. Lattialle oli sirotettu riivittyjä ruusunlehtiä niin paksulti, että ne muodostivat ikään kuin pehmeän maton, ja pitkin kaidepuita, katonreunustaa, pitkin pöytiä ja matalia leposohvia oli kierretty valkoisista, loistavista liljoista solmittuja seppeleitä.
Tässä kukkatarhassa oli siellä täällä suuria marmorialtaita, joissa kultakimalteiset ja hopeanhohtoiset kalat uiskentelivat läpikuultavassa vedessä. Puissa istui kirjavia kaukaisten maiden lintuja ja häkissä oli vanha korppi, joka lakkaamatta jutteli.
Kun juhla alkoi, saapui lapsia ja äitejä parvekkeelle. Lapsille puettiin ylle heti palatsiin tullessa valkoiset, purppurareunuksiset vaatteet ja ruususeppele painettiin heidän tummille kiharoilleen. Naiset tulivat komeina sisään punaisissa ja sinisissä puvuissaan, päässä valkoiset hunnut, jotka riippuivat alas korkeista, suipoista päähineistä, joita kultarahat ja ketjut koristivat. Jotkut kantoivat lastaan olkapäällään, toiset taluttivat poikaansa kädestä, ja toiset taas, joiden lapset olivat ujoja ja arkaluontoisia, olivat nostaneet ne syliinsä.
Naiset kävivät istumaan parvekkeen lattialle. Heti kun he olivat istahtaneet, asettivat orjat matalia pöytiä heidän eteensä ja niille kannettiin oivallisia ruokia ja juomia, niinkuin kuninkaan juhlassa sopikin, ja kaikki nämä onnelliset äidit rupesivat syömään ja juomaan luopumatta ylpeästä, miellyttävästä arvokkaisuudestaan, joka on Betlehemin naisten suurin kaunistus.
Pitkin parvekkeen seiniä, melkein kukkaskiehkuroitten ja hedelmäpuiden peitossa seisoi sotamiehiä kaksinkertaisissa riveissä täysissä varusteissaan. He seisoivat aivan liikkumatta, ikään kuin heillä ei olisi ollut mitään tekemistä ympäristönsä kanssa. Naiset eivät voineet kuitenkaan joskus olla heittämättä ihmettelevää katsetta tähän rautapukuiseen joukkoon. "Arveleeko Herodes, ettemme osaisi käyttäytyä? Luuleeko hän tarvittavan näin paljon sotamiehiä meidän vartioimiseksemme?"