"Et suinkaan aio yrittää tunkeutua niiden lävitse?" sanoi äiti nauraen. "Näetkö, kuinka lattia niiden ympärillä on kulunut, kun niin monet ovat koettaneet tunkeutua kapean raon läpi, mutta usko minua, ei kukaan ole siinä onnistunut. Kiiruhdahan nyt! Minä kuulen vaskiporttien kuminan, kun kolmekymmentä temppelin palvelijaa painaa olkapäillään niitä saadakseen ne liikkeeseen."
Mutta kaiken yötä pieni poika makasi valveilla teltassa eikä hän nähnyt edessään muuta kuin Vanhurskauden portin ja Paratiisin sillan ja Maailmanruhtinaan äänen. Niin ihmeellisistä asioista hän ei ollut ennen kuullut puhuttavan. Eikä hän voinut karkottaa niitä ajatuksistaan.
Ja seuraavan päivän aamuna kävi aivan samalla tapaa. Hän ei voinut muuta ajatella. Sinä aamuna heidän oli määrä matkustaa kotiin. Vanhemmilla oli paljon puuhaa, ennen kuin he saivat teltan alas ja sälytetyksi suuren kameelin selkään ja ennen kuin kaikki muu oli kunnossa. He eivät lähtisi yksin matkaan, vaan useitten sukulaisten ja naapurien seurassa, ja kun niin suuren joukon piti lähteä liikkeelle, kävi pakkaaminen tietysti hyvin hitaasti.
Pieni poika ei ottanut osaa työhön, vaan istui kesken kiirettä ja hyörinää hiljaa ja ajatteli noita kolmea ihmeellistä asiaa.
Äkkiä hänen päähänsä pälkähti, että hän hyvinkin ehtisi mennä temppeliin katsomaan niitä vielä kerran. Oli vielä paljon pakattavaa. Hän ehtisi kyllä palata takaisin temppelistä ennen matkalle lähtöä.
Hän kiiruhti pois sanomatta kenellekään, minne hän aikoi mennä. Hänen mielestään se ei ollut tarpeellista. Palaisihan hän pian takaisin.
Ei kestänyt kauan ennen kuin hän saapui temppelin luo ja astui pylväskäytävään, jossa molemmat mustat kaksoispylväät seisoivat.
Niin pian kuin hän ne näki, alkoivat hänen silmänsä loistaa ilosta. Hän kävi lattialle niiden viereen istumaan ja tähysteli niitä. Kun hän ajatteli, että se joka saattoi tunkeutua näiden molempien pylväiden lomitse, oli vanhurskas Jumalan edessä eikä koskaan ollut syntiä tehnyt, hän ei mielestään koskaan ollut nähnyt mitään niin ihmeellistä.
Hän ajatteli, kuinka ihanaa olisi, jos voisi tunkeutua näiden kahden pylvään väliin, mutta ne seisoivat niin lähetysten, ettei sitä voinut edes yritellä. Siten hän istui liikkumatta pylväiden edessä ainakin tunnin verran, vaikkei hän itse sitä tiennyt. Hän luuli katselleensa niitä vain pari silmänräpäystä.
Mutta sattuipa, että siinä komeassa pylväskäytävässä, jossa pieni poikanen istui, olivat korkean raadin tuomarit koolla ratkaisemassa ihmisten riitoja. Koko pylväskäytävä oli täynnä väkeä, toiset valittivat, että rajapyykkejä heidän maillaan oli muutettu, toisilta oli lampaita laumasta riistetty ja merkitty väärillä merkeillä, toisille eivät velalliset tahtoneet suorittaa velkojansa.