Muiden muassa tuli eräs rikas mies, jolla oli yllään laahustava purppurapuku, ja haastoi oikeuteen köyhän lesken, jonka piti olla hänelle velkaa muutamia siklejä hopeaa. Köyhä leski valitti, että rikas teki hänelle vääryyttä. Hän oli jo kerran maksanut hänelle velkansa, ja nyt velkoja tahtoi pakottaa hänet maksamaan uudestaan, mutta sitä hän ei kyennyt tekemään. Hän oli niin köyhä, että jos tuomarit tuomitsivat hänet maksamaan, olisi hänen pakko antaa tyttärensä rikkaalle miehelle orjiksi.
Se, joka istui ylinnä tuomarin-istuimella, kääntyi rikkaan miehen puoleen ja sanoi hänelle: "Uskallatko vannoa, ettei tämä köyhä vaimo jo ole maksanut sinulle velkaansa?"
Silloin vastasi rikas mies: "Herra, minä olen rikas. Viitsisinkö minä velkoa rahojani tältä köyhältä leskeltä, jollei minulla olisi siihen oikeutta? Minä vannon sinulle, niin totta kuin ei kukaan koskaan voi kulkea Vanhurskauden portin läpi, että tämä vaimo on minulle velkaa sen summan, jota häneltä vaadin."
Kun tuomarit kuulivat tämän valan, he uskoivat hänen puheensa ja tuomitsivat köyhän lesken antamaan hänelle tyttärensä orjiksi.
Mutta pikku poika istui lähellä ja kuuli kaikki. Hän ajatteli itsekseen: Kuinka hyvä, jos joku voisi tunkeutua Vanhurskauden portin läpi! Tuo rikas mies ei varmaankaan puhunut totta. Sääli vanhaa vaimoa, jos hänen on pakko antaa tyttärensä orjiksi.
Hän hyppäsi jalustalle, josta molemmat pylväät kohosivat korkeutta kohti, ja katseli raon läpi.
Oi, jospa se ei olisi aivan mahdotonta, ajatteli hän. Hän oli niin suruissaan köyhän vaimon tähden. Hän ei ajatellut enää lainkaan, että se, joka tunkeutuisi tästä portista läpi, olisi vanhurskas ja synnitön. Hän tahtoi kulkea pylväiden lomitse ainoastaan köyhän vaimon vuoksi.
Hän työnsi olkapäänsä syvennykseen pylväitten väliin ikään kuin raivatakseen itselleen tietä.
Silloin kaikki ihmiset, jotka seisoivat pylväskäytävän alla, käänsivät katseensa Vanhurskauden porttia kohti. Sillä holvi jymisi ja vanhat pylväät humahtivat ja siirtyivät syrjään, toinen oikealle ja toinen vasemmalle, jättäen niin paljon lomaa, että pojan hento ruumis pääsi pujahtamaan läpi.
Silloin syntyi suuri hämmästys ja hälinä. Ensi hetkessä ei kukaan tiennyt mitä sanoa. Väki seisoi vain tuijottaen poikaan, joka oli tehnyt niin suuren ihmeen. Vanhin tuomareista tointui ensimmäisenä. Hän käski ottaa kiinni rikkaan kauppiaan ja tuoda hänet tuomioistuimen eteen. Ja hän tuomitsi hänet luovuttamaan köyhälle leskelle kaiken omaisuutensa, koska hän oli vannonut väärän valan Jumalan temppelissä.