Kun tämä oli ratkaistu, tiedusteli tuomari poikaa, joka oli tunkeutunut Vanhurskauden portin läpi, mutta kun ihmiset etsivät häntä, hän oli jo kadonnut. Sillä samassa kun pylväät olivat luisuneet erilleen, oli hän herännyt ikään kuin unesta ja muistanut vanhempiansa ja kotimatkaa. Nyt minun pitää kiiruhtaa täältä, jottei vanhempieni tarvitse odottaa minua, hän ajatteli.
Mutta hän ei tiennyt lainkaan, että hän oli istunut kokonaisen tunnin
Vanhurskauden portin edessä, vaan luuli viipyneensä vain muutamia
minuutteja, ja sen tähden hän arveli ehtivänsä silmäillä vielä
Paratiisin siltaa, ennen kuin hän lähtisi temppelistä.
Ja hän kulki keveästi väkijoukon läpi ja tuli Paratiisin sillalle, joka oli aivan suuren temppelin toisessa päässä.
Mutta kun hän näki terävän terässäilän, joka oli jännitetty halkeaman poikki, ja ajatteli että se ihminen, joka pääsisi tämän sillan yli, varmaan joutuisi paratiisiin, oli se hänen mielestään ihmeellisintä mitä hän koskaan oli nähnyt ja hän kävi istumaan halkeaman reunalle ja katseli terässäilää.
Hän istui ajatellen, miten suloista olisi päästä paratiisiin ja kuinka mielellään hän astuisi tämän sillan poikki. Mutta samassa hän huomasi, että sitä oli aivan turha yrittääkään.
Täten hän istui mietteissään kaksi kokonaista tuntia, mutta hän ei lainkaan tiennyt ajan kuluvan. Hän istui vain ajatellen paratiisia.
Mutta sattuipa sitten, että pihalle, jossa tämä syvä halkeama oli, oli pystytetty suuri uhrialttari ja sen ympärillä kulki valkopukuisia pappeja hoitaen alttaritulta ja vastaanottaen uhrilahjoja. Pihalla seisoi myös monta uhraajaa ja suuri joukko ihmisiä, jotka vain katselivat jumalanpalvelusta.
Tulipa sinne myös vanha, köyhä mies, joka kantoi hyvin pientä ja laihaa lammasta, jota koirat päälle päätteeksi olivat purreet, niin että sillä oli suuri haava.
Mies vei lampaansa papeille ja pyysi saada uhrata sen, mutta he eivät suostuneet siihen. He sanoivat, ettei niin kurjaa lahjaa voinut Herralle tarjota. Vanhus pyysi, että he laupeudessaan ottaisivat lampaan vastaan, sillä hänen poikansa oli kuolemaisillaan eikä hänellä ollut mitään muuta, jota hän olisi voinut uhrata Jumalalle pojan parantumiseksi. "Antakaa minun se uhrata", sanoi hän, "muuten minun rukoukseni ei kohoa Jumalan kasvojen eteen ja poikani kuolee."
"Minä säälin sinua, siitä voit olla varma", sanoi pappi, "mutta laki kieltää uhraamasta vahingoittunutta eläintä. Yhtä mahdotonta on suostua sinun pyyntöösi kuin astua Paratiisin sillan poikki."