Pieni poika istui siksi lähellä, että hän kuuli kaikki. Häntä säälitti, ettei kukaan voinut astua sillan poikki. Ehkäpä köyhä saisi pitää poikansa, jos lammas tulisi uhratuksi.
Vanha mies meni suruissaan pois temppelinpihalta, mutta poika nousi, astui väräjävän sillan luo ja asetti jalkansa sen päälle.
Hän ei lainkaan ajatellutkaan astua sen poikki päästäksensä paratiisiin. Hänen ajatuksensa seurasivat vain köyhää miestä, jota hän olisi tahtonut auttaa.
Mutta hän veti jalkansa pois ajatellen: Se on mahdotonta. Se on liian vanha ja ruostunut, se ei minua edes kannattaisi.
Mutta uudelleen hänen ajatuksensa siirtyivät köyhään mieheen, jonka poika oli kuolemaisillaan. Hän painoi taaskin jalkansa miekanterälle.
Silloin hän huomasi, että se lakkasi väräjämästä ja tuntui leveältä ja vakavalta hänen jalkansa alla.
Ja astuessaan askelen eteenpäin hän tunsi, että ilma hänen ympärillään kannatti häntä, niin ettei hän voinut pudota. Se kantoi häntä ikään kuin hän olisi ollut lintu ja saanut siivet hartioihinsa.
Mutta pingoitetusta säilästä värähti suloinen sävel pojan astuessa sitä myöten, ja joku pihalla olevasta joukosta käännähti taakseen kuullessaan äänen. Hän päästi huudon ja samassa kääntyivät kaikki muutkin katsomaan, ja he näkivät pienen pojan, joka luisui eteenpäin pitkin terässäilää.
Suuri hämmästys ja ihmetys valtasi kaikki läsnäolijat. Papit tointuivat ensiksi. He lähettivät heti hakemaan köyhää miestä, ja kun hän tuli takaisin, he sanoivat hänelle: "Jumala on tehnyt ihmeen osoittaakseen meille, että hän tahtoo ottaa vastaan sinun lahjasi. Anna lammas tänne, että sen uhraamme!"
Kun se oli tehty, kyselivät he poikaa, joka oli kulkenut halkeaman poikki. Mutta kun he etsivät häntä, ei häntä mistään löytynyt.