Mutta äiti itki kaiken aikaa ja lapsi kysyi häneltä: "Miksi itket?
Tulinhan sinun luoksesi, heti kun kuulin äänesi."
"Enkö itkisi?" sanoi äiti. "Luulin kadottaneeni sinut."
He kulkivat kaupungista ulos ja ilta pimeni, ja äiti itki yhä lakkaamatta.
"Miksi itket?" sanoi lapsi. "En tiennyt, että päivä oli niin pitkälle kulunut. Minä luulin, että oli vielä aamu, ja tulin sinun luoksesi heti kun kuulin äänesi."
"Enkö itkisi?" sanoi äiti. "Olen etsinyt sinua koko päivän. Luulin kadottaneeni sinut."
He kulkivat koko yön ja äiti itki yhä.
Kun päivä alkoi sarastaa, sanoi lapsi: "Miksi itket? En etsinyt omaa kunniaani, vaan Jumala antoi minun tehdä ihmeitä sen tähden, että hän tahtoi auttaa noita kolmea ihmisraukkaa. Ja heti kun kuulin sinun äänesi, tulin jälleen luoksesi."
"Poikani", vastasi äiti, "minä itken sen tähden, että sittenkin olen kadottanut sinut. En koskaan enää saa omistaa sinua. Tästä lähtien on sinun elämäsi oleva pyrkimystä vanhurskauteen, ja kaipauksesi määränä on oleva paratiisi, ja rakkautesi on kohdistuva kaikkiin kurjiin ihmisiin koko maailmassa."
PYHÄN VERONIKAN HIKILIINA
1.