Vihdoin ovi avautui ja orja astui kynnykselle kysyen heiltä: "Mitä te tahdotte?"
Silloin kaikki rupesivat huutamaan ja puhumaan. "Missä on suuri profeetta, jonka Jumala on lähettänyt ja joka antaa meille jälleen meidän sielumme ja ymmärryksemme?"
Hän kuuli orjan vastaavan heille välinpitämättömällä äänellä:
"Ei teidän maksa vaivaa etsiä suurta profeettaa. Pilatus on tappanut hänet."
Kun tämä oli sanottu, kaikki mielenvikaiset päästivät huudon, joka oli kuin villieläinten kiljuntaa, ja epätoivoissaan he alkoivat raadella itseänsä, niin että verta virtasi kiville. Ja kun hän, joka uneksi, näki heidän kurjuutensa, alkoi hän väännellä käsiään ja valittaa. Ja hänen oma tuskansa oli herättänyt hänet.
Mutta taaskin hän oli nukkunut ja taaskin hän unissaan oli talonsa katolla. Ja ylt'ympärillä istuivat hänen orjattarensa soittaen hänelle kymbaalia ja sitraa, ja mantelipuiden valkoiset kukkalehdet taipuivat hänen ylitseen ja köynnösruusut levittivät tuoksuaan.
Siinä istuessaan hän kuuli äänen sanovan hänelle: "Mene kattoa ympäröivän rinta-aidakkeen luo ja katso alas pihallesi."
Mutta hän oli kieltäytyvinään ja sanoi: "En tahdo nähdä enää useampia sellaisia, jotka tänä yönä tunkeutuvat pihalleni."
Samassa hän kuuli sieltä kahleiden kalinaa, raskaiden moukarien taontaa ja puun kolinaa puuta vasten. Hänen orjattarensa lakkasivat laulamasta ja soittamasta ja riensivät katon kaidepuun luo katselemaan pihalle. Eikä hän itsekään voinut jäädä hiljaa istumaan, vaan hänkin meni katsomaan alas pihalle.
Silloin hän näki, että hänen talonsa pihalle olivat keräytyneet koko maailman vangit. Hän näki ne, jotka tavallisesti makasivat pimeissä vankikopeissaan kahlehdittuina raskailla rautarenkailla. Hän näki pimeitten kaivosten työntekijät, jotka tulivat raahaten perässään moukareitansa, ja sota-alusten soutajat raskaine raudoitettuine airoineen. Ja ne, jotka olivat tuomitut ristiinnaulittaviksi, kantoivat ristejänsä ja teloitettavat mestauspiilujansa. Hän näki ihmisiä, jotka olivat vietyinä orjuuteen vieraihin maihin ja joiden silmissä paloi kodin kaipuu. Hän näki kaikki kurjat orjat, joiden oli pakko tehdä työtä kuin juhtien ja joiden selät olivat ruoskanlyönneistä verissä.