Kun lintu palasi pesälleen, hänen pienet poikasensa huusivat hänelle:
"Sinun rintasi on punainen, sinun rintasulkasi ovat ruusujakin punaisemmat!"
"Siihen tipahti vain veripisara miesparan otsalta", sanoi lintu. "Se katoaa heti kun kylven purossa tai kirkkaassa lähteessä."
Mutta vaikka pikku lintu olisi kylpenyt kuinka ahkerasti hyvänsä, ei punainen väri kadonnut sen rinnasta, ja kun sen pienet poikaset olivat täysikasvuiset, veripunainen väri loisti myös niiden rintasulissa samoin kuin se kiiltää jokaisen Punatulkun kaulalla ja rinnassa vielä tänäkin päivänä.
VAPAHTAJA JA PYHÄ PIETARI
Se tapahtui siihen aikaan, kun Vapahtaja ja Pyhä Pietari äskettäin olivat tulleet paratiisiin vaellettuaan maailmassa ja kärsittyään paljon tuskia monena murheenvuonna.
Se vasta oli iloa Pyhälle Pietarille, niinkuin helposti voi ymmärtää. Toistahan oli istua paratiisin vuorella ja silmäillä yli koko maailman kuin vaeltaa kerjäläisenä ovelta ovelle. Toista oli kulkea paratiisin yrttitarhoissa kuin alhaalla maailmassa tietämättä, saisiko suojaa päänsä päälle myrskyisenä yönä vai olisiko pakko vaeltaa ulkona pakkasessa ja pimeydessä.
Ajatelkaahan millainen ilo oli vihdoin saapua oikeaan paikkaan sellaisen matkan jälkeen. Pyhä Pietari ei aina voinut olla varmakaan, että kaikki päättyisi niin hyvin. Hän oli varmaan joskus epäillyt ja ollut levoton, sillä olihan Pyhän Pietari paran ollut melkein mahdotonta ymmärtää, mitä varten heidän piti niin paljon kärsiä tuskia, jos Vapahtaja kerran oli koko maailman herra.
Ja nyt ei mikään kaipaus häntä enää kiusaisi. Voihan käsittää, että hän oli mielissään.
Nyt hän saattoi oikein nauraa ajatellessaan, kuinka paljon murhetta hän ja Vapahtaja olivat saaneet kestää ja kuinka vähään heidän oli pitänyt tyytyä.