Pikkupoju kirkaisi ilosta, mutta pikkupiika istui puristaen huulensa lujasti yhteen ja katseli ympärilleen tokko joku uusi este taaskin nousisi hänen ja joulukestien väliin.
Niin nopeasti ei hän ennen eläissään ollut kulkenut. Ei kestänyt montakaan minuuttia, ennenkuin he tulivat niemen kohdalle, jossa Nygård sijaitsi.
Nygårdissa väki huomasi heidät juuri sinä hetkenä, kun he aikoivat käydä pöytään, eivätkä he malttaneet olla kiiruhtamatta ulos katsomaan, mikähän kumma siellä järvellä kulki.
Ymmärtäähän sen kuinka he hämmästyivät, sekä Per Jansa että Per
Jansan vaimo ja pappi ja koko kesti väki, kun he näkivät heidät.
Ainoa, joka ei näyttänyt olevan kovin ihmeissään, oli äiti. "Tuo tyttö ei anna myöten, ennenkuin hän saa tahtonsa perille", sanoi hän. "Koko ajan olen odottanut, että hän tulisi tänne lentäen luudan varrella."
Mutta kaikki sinä iltana kehuivat kilvan pikkupiikaa ja sanoivat, että hänestä tulee vielä kelpo nainen.
Äiti sai istua pappilanrouvan vieressä sohvassa kauan aikaa ja puhua tytöstään.
Hän ei ollut niinkään huono kehräämään, niin pieni kuin hän olikin, ja hän oli poiminut marjoja koko viime kesän ja myönyt niitä Helgesäteriin, ja hän oli saanut aapisen kapteeninrouvalta, ja Helgesäterin neiti oli neuvonut häntä, jotta hän osasi nyt sekä lukea että kirjoittaa.
Svartsjön pappi oli ollut monta vuotta leskenä, mutta kesällä hän oli mennyt uusiin naimisiin. Uusi pappilanrouva oli pienikasvuinen nainen, hänen hiuksensa olivat aivan valkoiset, mutta kasvot hienohipiäiset ja sileät. Ei kukaan voinut sanoa kuinka vanha hän oli. Häntä kehuttiin tavattoman toimeliaaksi talossaan. Sanottiinpa myöskin, että hän ensi näkemältä osasi jo jokaisesta sanoa, mikä hän oli miehiään.
Nyt sanoi tämä uusi pappilanrouva äidille, että hän jo kauan oli aikonut ottaa taloon nuoren tytön, joka saisi palvella hänen tytärpuoltaan, jotta sisäköllä olisi enemmän aikaa kutoa. Hän kysyi äidiltä, sallisiko hän pikkupiian muuttaa ensi syksynä pappilaan.