Vieraat olivat tulleet niin varhain iltapuolella, että pappilanrouva pelkäsi heidän jääneen ilman päivällistä. Hän lähetti kamarineitsyen sisään kysymään isäkullalta, pitäisikö hänen valmistaa heille päivällisruokaa, mutta kamarineitsyt palasi takaisin sillä tiedolla, etteivät he halunneet mitään.
Niinkauan kuin palvelijatar oli ollut huoneessa, ei kukaan ollut sanonut sanaakaan. Eipä hän takaisin tullessaan voinut kertoa muuta, kuin että vieras nainen oli pyyhkinyt silmiään, ikäänkuin hän olisi itkenyt.
Renki, joka oli kyydittänyt heitä, kutsuttiin keittiöön syömään. Hän oli halukas kertomaan kaikki, mitä hän tiesi, mutta se ei ollut kovinkaan paljon. Tuota rouvaa ei hän ollut ennen nähnyt. Rouva oli saapunut eilen illalla jalkaisin Henriksbergiin ja pyytänyt saada puhutella isännöitsijää. Varhain aamulla oli isännöitsijä itse tullut talliin ja pyytänyt kyytiä Lövdalaan. Isännöitsijä oli sellainen, että hän saattoi olla vaiti viikkokausia, eikä hän nyt matkan varrella ollut sanonut ainoatakaan sanaa. Pappilanrouva ei voinut, vieraitten tultua taloon, istua hiljaa työnsä ääressä, vaan hän kulki toisesta huoneesta toiseen. Vihdoin hän käski pikkupiian mukanaan saliin ja kysyi oliko hän kertonut kellekään, että hän opetti pappilanrouvaa lukemaan ja kirjoittamaan.
Eihän tuo olisi ollut vaarallista, vaikka hän olisi siitä puhunutkin, jatkoi pappilanrouva. Mutta hänen mielestään oli niin hauskaa yllättää pastoria sillä, että hän osasi lukea hänen kirjojansa, ja siksi oli parasta, että pikkupiika pitäisi tuon asian vielä vähän aikaa salassa.
Pikkupiika rauhoitti häntä, sillä hän ei ollut kertonut siitä kellekään. Ja pikkupiika tuumi itsekseen, ettei hänen mielensä edes koskaan ollut tehnytkään kertoa noista kirjoitusharjoituksista yhtä vähän papille kuin kellekään muulle. Vaikeampi hänen oli salata toista asiaa. Hän ei voinut käsittää, miksi pappilanneiti niin ankarasti oli kieltänyt häntä kertomasta papille, millä tavalla emintimä kohteli tytärpuoltaan. Mitäpä se olisi tehnyt, vaikka pappi olisikin saanut tietää, millainen noita-akka hänen vaimonsa oli?
Maija Liisa koko talossa oli kaikkein vähimmin utelias. Viime aikoina hän oli ollut aivan kuin typertynyt. Hän ei voinut iloita eikä tulla pahoilleen mistään, eikä hän välittänyt vähääkään siitä, miten hänen itsensä kävi. Hän luuli, ettei emintimä lakkaisi häntä kiusaamasta, ennenkuin hän saisi hänet sairaaksi. Mutta eihän silläkään ollut väliä. Kaikkein vähimmin hän pelkäsi kuolemaa. Silloin hän saisi ainakin levätä rauhassa.
Pappilanneiti oli kangasta kutomassa, kun pikkupiika tuli hänelle kertomaan, että Henriksbergin isännöitsijä oli saapunut Lövdalaan, ja pappilanneiti keskeytti vain hetkeksi työnsä. "Henriksbergin isännöitsijä" — tuo nimi kuului aivan vieraalta hänen korvissaan. Voisiko hänen tulonsa merkitä hänelle mitään? Jos se olisi tapahtunut talvella, niin hän olisi odottanut vaikka mitä hänen tulonsa johdosta, mutta nyt…
Kun kello oli viisi, soitti pappi kelloa ja pyysi, että tuotaisiin tarjottimella voita ja leipää sekä kolme lasia maitoa vieraskamariin.
Koska hän erityisesti oli sanonut kolme lasia, niin ymmärsi pappilanrouva siitä, ettei hänen pitänyt tulla sisään seuraa pitämään, vaan hän jäi saliin ompelemaan, kunnes hän kuuli, että pappi vieraittensa kanssa oli mennyt vieraskamariin. Silloin hän laski syrjään ompelunsa ja läksi keittiöön.
"Tule tänne!" sanoi hän pikkupiialle. "Minun pitäisi saada pastorin pyhävaatteet harjattaviksi, sillä huomennahan on sunnuntai, mutta en ole voinut päästä huoneeseen. Koetetaanpa voimmeko päästä sinne sillä välin, kuin he syövät illallista."