He astuivat varpaillaan eteisen läpi, ja pappilanrouva avasi papin huoneen oven niin hiljaa, ettei hän mitenkään voinut häiritä vieraskamarissa olijoita. Yhtä varovaisesti hän aukaisi myös vaatekaapin oven.
"Astu kaappiin", kuiskasi hän pikkupiialle, "mutta ole aivan hiljaa!"
Pikkupiika astui kaappiin, mutta samassa työnsi pappilanrouva oven kiinni. "He tulevat! Saat jäädä sinne siksi aikaa!" sanoi hän ovenraosta. Ja pikkupiika kuuli, että rouva hiipi pois.
Pikkupiika jäi tietenkin liikkumatta seisomaan paikalleen, vaikkeivät toiset tulleet huoneeseen ennenkuin hyvän aikaa myöhemmin.
Mutta jos pappilanrouva oli sulkenut pikkupiian kaappiin siinä tarkoituksessa, että hän saisi urkituksi vieraiden asian, niin oli hän nähnyt turhaa vaivaa. Sillä nyt kutsutti pappi sekä hänet että pappilanneiden huoneeseensa, vieläpä lähetettiin vanhaa Beata rouvaakin hakemaan panimorakennuksesta.
Kun he tulivat sisään, seisoi Henriksbergin isännöitsijä kädet ristissä rinnalla nojautuen papin suureen kirjahyllyyn, ja nainen, joka oli seurannut hänen mukanaan, istui pienessä nurkkasohvassa. Nainen oli herrasvaatteissa, mutta hänen kätensä olivat kovin suuret ja karheat hienon naisen käsiksi. Hän oli nuori, ja olisi ollut kauniskin, jollei hän olisi ollut niin itkettynyt, että kasvot olivat aivan punaisia täpliä täynnä.
Pappi nousi ylös ja esitti vieraat jokaiselle vuorossansa. Tämä tässä, sanoi hän, on pastorska Liljecrona, Finnerudin pastorin rouva. Ja tämä on hänen lankonsa, tehtaanisännöitsijä Liljecrona Henriksbergistä.
Sen enempää ei sanottu ennenkuin pappilanrouva ja Beata rouva olivat istuneet papin suuriin nojatuoleihin ja pappilanneiti käynyt kirjoituspöydän vieressä olevalle jakkaralle, missä hän aina ennen, oleskellessaan alituisesti isäkullan huoneessa, oli istunut.
Kaikki tunsivat, että ukkosta oli ilmassa, mutta ei kukaan tiennyt, ketä sen oli määrä kohdata, ennenkuin pappi kääntyi suoraan Maija Liisan puoleen.
"Sinä kai jo tunnet kaikki rouva Liljecronan asiat, vai mitä?" sanoi hän.