Maija Liisa huomasi, että isoäiti iski hänelle silmää ja kehoitti häntä ottamaan syyn päällensä, mutta hän ei käsittänyt, niiksi hänen piti sitä tehdä. Vihdoin vanha rouva viittasi hiukan kädellään ja osoitti äitikultaa.
Äitikulta istui yhä saman kauhun vallassa, ja nyt Maija Liisa ymmärsi isoäidin tarkoituksen. Isoäiti otaksui, että äitikulta oli kirjoittanut kirjeen, ja hän arveli varmaan, että olisi parempi, jos isäkulta luulisi Maija Liisan sen tehneen rakkaudesta ja ymmärtämättömyydestä, kuin että hän saisi tietää vaimon olevan syypään tähän tekoon, sillä hän ei olisi voinut sitä tehdä muusta kuin ilkeydestä ja pahuudesta.
Oi, Maija Liisan mielestä tämä oli liian kova vaatimus. Ja epätietoisuudessaan hän kääntyi Sven Liljecronan puoleen, joka yhä seisoi liikkumattomana kirjahyllyn vieressä. Maija Liisan mielestä hänen katseensa oli hellä ja myötätuntoinen, mutta varmaan hän erehtyi, sillä eihän hän voinut muuta kuin vihata häntä.
"Isäkulta!" sanoi nyt Maija Liisa. "Isäkulta on hyvä ja antaa minulle anteeksi, että kielsin ensin. Mutta isäkulta peloitti minua…"
Kun hän aikoi jatkaa, tuntui hänestä kaikki se, minkä hän nyt otti syykseen, kovin rumalta ja alentavalta ja samalla niin väärältä häntä itseään kohtaan. Hän purskahti itkuun ja heittäytyi isoäidin syliin. "Se on liian vaikeaa! Minä en voi!"
"Tietysti", sanoi isoäiti, "kyllä minä ymmärrän, kuinka vaikeata se on. Mutta nyt se on sanottu. Nyt sinä saat tulla minun huoneeseeni, ja voit siellä itkeä aivan rauhassa."
Isoäiti kietoi käsivartensa Maija Liisan vyötäisten ympärille, ja
Maija Liisan yhä nyyhkyttäessä ja hokiessa, ettei hän sitä voinut,
talutti isoäiti hänet ovelle. "Ei sinun tarvitse sanoa sen enempää.
Sinähän olet vain lapsi."
Kun he seisoivat kynnyksellä, tuli Liljecronaan vihdoin eloa. Hän astui heidän luokseen, avasi oven isoäidille, ja kun hän näki, että eteisenkin ovi oli kiinni, niin hän seurasi heidän mukanaan ja avasi senkin.
Kun hän oli avannut eteisen oven, huomasi hän, että ulkona oli jyrkät portaat, joita vanhan ihmisen oli vaikea astua ja että panimorakennukselle johtava mäki oli myös jyrkkä. Siksi hän seurasi heidän mukanaan ja tuki isoäitiä koko ajan. Sitten oli vielä isoäidin huoneeseen vievät vaikeat portaat. Hänen täytyi tukea häntä koko matkan.
Kun he tulivat isoäidin huoneeseen, kietoi hän sanaakaan sanomatta käsivartensa isoäidin ympärille ja suuteli häntä poskelle. Ja sitten hän teki samalla tavalla Maija Liisallekin. Hän sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä.