Kun Liljecrona otti käteensä viulun, oli hänen otsalleen kohonnut jo synkkä, onnettomuutta uhkaava pilvi. Ja kun hän alkoi liikuttaa jousta, kajahtivat säveleet yhtä sekavina ja sorahtelevina kuin äskenkin.
Hän silmäsi Maija Liisaan ikäänkuin moittien häntä siitä, että hän oli viekoitellut hänet tähän uuteen kurjuuteen.
Maija Liisan sydän sykki, jotta hän oli aivan menehtyä, mutta hän ei tahtonut näyttää pelkoaan. Hän seisoi paikoillaan ikkunassa, ja hän pakoitti huulensa hymyyn, joka ilmaisi toivoa ja iloa.
Ja kas, nyt soitto kuulosti jo vähemmän tuskalliselta ja epätoivoiselta! Nyt valoa tunkeutui pilvien lomista esiin, nyt murtuivat vankilan muurit, nyt kahleet katkesivat, jotka olivat sitoneet sielua.
Suurella vauhdilla säveleet kohosivat ylöspäin, mutta painuivat heti taas alas. Syttyi kova taistelu. Säveleet olivat niin painuksissa, ettei olisi uskonut niiden jaksavan enää kohota. Mutta samalla ne nousivatkin yläilmoihin. Nousivat ja laskeutuivat, nousivat ja laskeutuivat. Mutta äkkiä ne kohosivat ikäänkuin enkelien siivillä yhä korkeammalle ja korkeammalle. Ne kiitivät taivasta kohti riemulla ja ilolla, ne kohosivat korkeammalle kaikkia maallisia ajatuksia ja ääniä, aina kirkkaimpaan avaruuteen saakka. Taivas aukeni, ja ne yrittivät tulkita autuutta.
Liljecrona laski äkisti jousen alas. Hänen voimansa loppuivat. Säveleet olivat kohonneet niin korkealle, että hänen silmiään häikäisi kaikki valo ja loisto ja ihanuus.
Hän silmäsi Maija Liisaan. Kyyneleet kiilsivät suurina ja raskaina Maija Liisan silmissä, ja hän oli pannut kätensä ristiin. Hänen kasvonsa olivat kirkastuneet. Hän ei ollut alhaalla maan päällä. Hän oli seurannut mukana tuolla taivaanretkellä.
Sven hengitti kiivaasti. Ei, Maija Liisa ei ollut vain seurannut hänen mukanaan, hän oli kiitänyt hänen edellään! Svenin soitto ei ollut nostanut häntä niin korkealle, vaan Maija Liisan rakkaus, se oli vapauttanut hänet itsensä pimeyden vallasta.
Hänestä tuntui ikäänkuin se voisi vapauttaa hänet kaikesta elämän pimeydestä. Se saattoi voittaa kaiken tuskan ja epätoivon.
Sven veti Maija Liisan kädet puoleensa ja suuteli niitä.