Silloin pääsi hänen huuliltaan huudahdus ja hän koetti riuhtaista itseään irti, mutta pappilanrouva piti hänestä lujasti kiinni. Toisella kädellään hän painoi häntä taaksepäin, toisella hän tarttui rohtimiin, jotka olivat rukinlavassa ja alkoi hieroa niillä hänen kasvojaan.
"Emmekö me muka kaikki tee sinulle työtä?" sanoi hän kovalla, karkealla äänellä. "Ja sittenkin sinä vain istut ja nukut?"
Vähälläpä pikkupiika olisi huutanut. Ei ikimaailmassa! Oliko tuo pappilanneiti! Mutta kellekäs muulle he kaikki olisivat työtä tehneet.
Pappilanrouva pudisteli häntä vielä kerran oikein kovasti, heitti rohtimet maahan ja palasi paikallensa.
Mutta samassa nousi emännöitsijä tuoliltaan ja kaikki viisi palvelijatarta sekä ruotimummo ja työnsivät rukkinsa syrjään.
Pappilanrouva käännähti emännöitsijään päin ja katsoi ihmeessään häneen.
"Eikö rouva tiedä, ettei palvelusväellä ole tapana jouluviikolla kehrätä", sanoi emännöitsijä, "vaan silloin meillä tavallisesti on vapaata ja saamme tehdä itsellemme työtä. Ja tietäähän rouva senkin, että jos me menemme pastorilta kysymään, niin hän sanoo, että kaikki saa olla ennallansa. Nyt me olemme kehränneet koko aamun, siksi että mamseli Maija Liisa pyysi meitä tekemään rouvalle mieliksi, mutta nyt me lopetamme, koska rouva sittenkin kohtelee häntä samalla tavalla kuin aina muulloinkin."
Kun se oli sanottu, niin emännöitsijä ja kaikki viisi palvelijatarta ja ruotimummo tarttuivat rukkeihinsa ja aikoivat kantaa ne pois keittiöstä.
Mutta pappilanrouva asettui kiireesti keittiön oven eteen.
"Ei ainoatakaan rukkia viedä minun luvattani pois keittiöstä", sanoi hän.