"Minulle on aina kerrottu, ettei kukaan koko maailmassa ollut niin kaunis kuin Lumikki neito", sanoi ruustinna, mutta pappilanneiti jatkoi kertomustaan välittämättä keskeytyksestä.
"Hilkka oli kuitenkin hyvä olemassa, sillä se peitti kasvoja. Muuten isäkulta olisi huomannut, että hän oli pahalla tuulella. Oi, voi! Kylläpä Lumikki neidolla siihen aikaan oli varaa panna pahakseen sellaista, että hänen täytyi lähteä ulos isäkullan kanssa. Hän olisi mielemmin kutonut kangasta. Mutta kun isäkulta itse tuli kyökkikamarin ikkunan edustalle ja kutsui häntä, niin ei hän voinut kieltäytyä."
"Enpä usko, että hän olisi voinut kieltää mitään isäkullalta", sanoi kasvatussisar.
"He astuivat navetan ja vasikkahaan ohi, sillä heidän oli määrä mennä eteläpuolella olevalle niitylle, missä Pitkä-Bengt ja molemmat Vetterin pojat niittivät heinää. Eihän sinne ollut kovin pitkä kävelymatka, mutta sittenkin kului koko lailla aikaa isäkullan kanssa kävellessä.
"Hän pysähtyi katsomaan lehmiä ja hän pysähtyi juttelemaan karjapiian kanssa. Kun he saapuivat koivumäelle, seisahtui hän ja kääntyi katselemaan uutta asuinrakennusta, jonka hän itse oli rakennuttanut. Ja vähän kauempana hän pysähtyi taaskin ja tuki erästä nuorta mäntyä, joka oli potkittu nurin.
"Mutta se minun on sanottava, ettei Lumikki neito koskaan voinut olla kauan pahalla tuulella, kun hän oli isäkullan seurassa. Hänen täytyi aina ihmetellä, kuinka isäkulta saattoi olla sellainen kuin hän oli.
"Minun mielestäni oli ihmeen kaunista ja liikuttavaa, että isäkulta oli koko elämänsä ajan ollut pienen köyhän seurakunnan pappina kaukana Värmlannissa. Hän, joka oli niin oppinut ja mm suun kaunopuhuja, ja joka sitä paitsi oli niin komea ja miellyttävä, olisi varmaan voinut tulla tuomiorovastiksi tai piispaksi, jos hän vain olisi halunnut. Etkö sinäkin usko sitä?"
"Mitäpä minä voisin sanoa Lumikki neidon isästä", sanoi ruustinna, "mutta kyllä minä luulen, että hän olisi voinut saavuttaa mitä ikinä hän olisi halunnut".
"Enhän minä voi ilmaista Lumikki neidon tunteita. Mutta luulenpa melkein, että hän ajatteli itseksensä: sinä, Lumikki, joka et ole mitään etkä osaa mitään etkä ole mitään kokenut, etkö sinä häpeä olla pahalla tuulella? Ajattelehan isäkultaa, joka ei koskaan valita eikä koskaan toivo mitään itsellensä ja aina näyttää kaikille ihmisille iloista naamaa! — Lumikki neito puolusti itseään sillä, että hän kovin mielellään olisi tahtonut saada pellavakankaansa valmiiksi ennen kotoalähtöään. Sillä hänen oli pakko lähteä isoäidin kanssa Lokan kylpylaitokseen tänä kesänä. Viime talvena oli luuvalo kovasti rasittanut isoäitiä. Se oli koukistanut hänen kätensä, niin että oikein itketti. Koko kevään oli Lumikki neito kehoittanut häntä matkustamaan, mutta hän tiesi, ettei isoäiti tahtonut lähteä matkaan, jollei hän seurannut hänen mukanaan.
"Hänen mieleensä juolahti, että hänen pitäisi pyytää isäkultaa määräämään lähtöpäivän. Mutta kumma kyllä, hänen oli niin vaikea sitä tehdä! Hän tunsi, että isäkulta oli pahoillaan, kunhan viipyisi poissa kokonaista kuusi viikkoa, ja että hän tahtoi siirtää matkan niin pitkälle kuin suinkin. Lumikki neito päätti kulkiessansa, että jos niityllä olisi paljon heinää, niin että isäkulta tulisi oikein hyvälle mielelle, niin hän rohkaisisi mielensä ja puhuisi hänelle matkasta.