Mutta he eivät näyttäneet sittenkään niin surkeilta kuin pikkupiika.
Hän seisoi juuri tuolla mäennystyrällä, tiedättehän, Bäckgårdin yläpuolella Bron pitäjässä, ja sieltä hän saattoi seurata katseellaan tietä, joka kulki kiemurrellen monessa mutkassa aina Bron kirkolle saakka. Ja hän näki, että ihmiset, jotka olivat lähteneet kotoansa kirkkoon, kääntyivät tieltä takaisin. Sen enempää hänen ei tarvinnut nähdä ymmärtääkseen, että äidin ja pikkupojun olisi aivan mahdotonta kulkea kaksi kokonaista peninkulmaa Nygårdiin asti, Svartsjön pitäjään, jonne he olivat aikeissa lähteä joulupitoihin.
Hän ei malttanut olla puristamatta kättään nyrkiksi kintaan sisällä, kun tuo seikka hänelle selvisi.
Kunpa metsässä, jossa he asuivat, ei olisi ollut niin tyyntä! Kunpa he vain olisivat ymmärtäneet millainen ilma oli, ennenkuin he olivat päässeet aina metsänlaitaan saakka! Silloin he eivät yhtään olisi lähteneetkään matkaan, ja se olisi ollut paljoa parempi.
Sillä hän oli nyt kerta sellainen, ettei mikään ollut hänestä kiusallisempaa kuin kääntyä tieltä takaisin eikä päästä perille sinne, minne hän kerta oli aikonut.
Kunpa hän ei pitkin koko vuotta olisi ajatellut tätä Tapaninpäivää, jolloin hän pääsisi Nygårdiin! Kunpa hän ei juuri tällä elävällä hetkellä olisi nähnyt edessään kaikki suuret, pihisevät padat, valkeilla liinoilla katetut pitkät pöydät ja kaikki hanhenpaistit! Jospa hän ja pikkupoju eivät joka kerta, kun äidillä ei ollut heille ruokaa annettavana, olisi lohduttaneet toisiaan: "Sitten kun me pääsemme sedän luo Nygårdiin joulukesteihin, syömme me oikein kylläksemme!"
Kuinka surkeata ajatella, että siellä keitettiin rusinasoppaa ja riisiryynipuuroa ja että siellä oli leivoksia, hilloa, kahvia ja voikakkuja, ja ettei hän saanut maistaa noita herkkuja!
Hän oli niin pahoillaan, että hän olisi toivonut voivansa purkaa sisuaan jollekulle. Hän tuumi, että myrskytuulen olisi pitänyt ymmärtää olla tulematta juuri tänä päivänä. Olihan pyhä ja talvi, jotta sitä ei kaivattu merelläkään, vaan olisi se kernaasti voinut pysyä alallansa. Mutta turhaa sitä oli sanoa myrskytuulelle.
Pahin osa matkaa heillä oli nyt edessään: oli kuljettava Helgesäterin ohi ja Brobyn mäkiä pitkin Löveniä ja kirkkoa kohti ja sitten pappilan maiden poikki, sillä tie kulki aukeitten ja metsättömien seutujen läpi. Jos he vain pääsisivät tuon matkan ja jaksaisivat kiivetä Hedebyn mäkiä, niin vaara olisi voitettu, sillä sieltä tie kulki metsän halki.
Ei matka tuntunut niinkään pitkältä. Ainakin heidän pitäisi yrittää.
Eihän heidän kuitenkaan voisi käydä sen pahemmin kuin huonosti.