"Sen kauniimpia omenia kuin tänä kesänä ei Lumikki neito ollut ennen nähnyt puutarhassa. Oi, millaisia paradiisiomenia ja astrakaaneja, kesä- ja talviomenia siellä olikaan! Ehkei niitä ollut yhtä runsaasti kuin ennen, mutta sitä kauniimpia ne omenat olivat. Ei ainoatakaan madonsyömää hedelmää, kaikki olivat yhtä suuria ja kaunismuotoisia. Kaikki astrakaanit olivat läpikuultavia, kaikki paradiisiomenat tummanvihertävänpunaisia ja kaikki talviomenat kauniin punaposkisia.
"Omenat olivat tosiaankin niin mainioita, että niistä puhuttiin koko pitäjällä. Ne olivat niin suuria ja koreita, että ne loistivat tielle saakka, ja matkustavaisia tuli taloon, jotka pyysivät saada mennä puutarhaan niitä katselemaan.
"Mutta nyt minun pitää sanoa jotakin. Vaikka omenat olivatkin niin kauniita ja hyviä, niin niistä oli sittenkin kovin paljon huolta. Ja olihan muina vuosina koko joukko pappilan omenia varastettukin. Nyt katosi kuitenkin tuskin ainoatakaan omenaa tällä tavalla, sillä äitikulta vartioitsi niitä aivan uupumattomasti. Aina elokuun lopusta saakka, jolloin omenat alkoivat kypsyä, oli hän vartioinut puutarhassa joka ainoa yö.
"Mutta tekipä äitikulta vieläkin enemmän. Hän vartioitsi omenia kotiväeltäkin. Hän hankki ulkolukon puutarhan veräjään sekä talletti itse aina avaimen. Kun äitikulta löysi jonkun oikein kauniin ja kuulakan astrakaanin, saattoi hän antaa sen isäkullalle, mutta Beata mummo ja Lumikki neito! eivät saaneet maistaa ainoatakaan.
"Muina vuosina heillä ei tosin ollut yhtä kauniita omenia, mutta enemmän iloa niistä ainakin oli. Kaikki kartanossa olivat saaneet niitä kylliksensä. Eikä niitä riittänyt vain kartanon väelle, vaan jokainen, joka tuli taloon käymään, sai niitä maistaa ja useille annettiin niitä hiukan mukaankin.
"Ei edes silloin, kun omenat otettiin alas puista, saanut kukaan niitä maistaa, sillä äitikulta hoiti yksin sen tehtävän. Hän veti sormikkaat käteensä ja otti jokaisen omenan erikseen varovaisesti alas, jotta ne eivät vaan loukkaantuisi eikä vioittuisi. Olihan Lumikki neidon mielestä hiukan kovaa, ettei hän saanut syödä omenia, niin kauan kuin niillä oli vielä tuore kesämakunsa, mutta hän lohdutti itseään sillä, että hyvältä ne syksylläkin ja talvella maistuisivat. Sillä varmaan äitikulta osaisi niin hyvin niitä säilyttää, etteivät ne pääsisi mätänemään.
"Mutta hän huomasi varsin pian, että äitikullalla oli aivan toiset aikeet. Ei hänen mieleensä ollut edes juolahtanutkaan, että pappilan väki itse saisi syödä niin paljon hyviä hedelmiä.
"Isäkultakin olisi varmaan käyttänyt omenat vain omiin tarpeisiin, niinkuin muinakin vuosina. Mutta äitikulta oli laskenut, että he voisivat ansaita niillä rahaa. Hän tahtoi myödä kaikki nuo kauniit hedelmät Brobyn markkinoilla.
"Ja tietenkin sai äitikulta tahtonsa läpi. Äitikulta ajoi markkinoille ja vei mukanaan kaksi kärryllistä omenia sekä rengin ja palvelustytön, joiden piti auttaa äitikultaa myönnissä.
"Tultuaan markkinapaikalle avasi hän laatikkonsa ja tynnyrinsä ja asetti omenat pöydälle. Äitikulta ei arastellut minkäänlaista työtä, ja hän seisoi suuret kintaat kädessä ja suuri villahuivi vyötäisillään pöydän ääressä myödäkseen itse omenansa. Äitikulta ei todellakaan uskaltanut antaa tätä tointa kellekään muulle.