"Mutta olipa hänellä myös myötävänä sellaista tavaraa, että hän saattoi siitä ylpeillä. Äitikullan pöytä loisti niin punaisena ja vihreänä ja keltaisena ja valkeana, että ihmisiä tulvaili sinne vain sitä koreuttakin katsomaan. Brobyn suurille markkinoille tuli nyt niinkuin aina muulloinkin puutarhureita sekä Sörmlannin linnoista että Näsin herraskartanoista. Mutta ei kellään ollut tarjona niin kauniita hedelmiä kuin äitikullalla.
"Heti kun äitikulta oli valmiina myömään, kiiruhtivat kaikki ihmiset esille ja kysyivät omenoiden hintaa. Mutta silloin äitikulta vaati niistä niin paljon, että ihmiset kauhistuivat eikä kukaan tahtonut ostaa.
"Äitikulta sai nyt istua siinä kaikkine komeuksineen ja katsella miten markkinaväki teki kauppaa hänen naapuriensa kanssa. Mutta äitikulta ei laskenut alas hintojaan vähääkään. Hän pyysi puolta enemmän omenoistaan kuin kukaan muu. Hän kai luuli, että hän myöhemmin päivällä saisi ne kaupaksi, kun muut olivat myöneet hedelmänsä loppuun.
"Ehkäpä äitikulta teki toisellaisiakin laskuja. Äitikulta tiesi varsin hyvin, kuinka paljon viinaa tavallisesti juotiin Brobyn markkinoilla ja hän tiesi senkin, että puolenpäivän jälkeen tuskin ainoakaan mies oli enää raitis. Ehkäpä äitikulta tuumi, että väki iltapuolella helpommin hellittäisi rahojaan.
"Näyttipä todellakin siltä, kuin äitikulta olisi ollut oikeassa. Mitä pitemmälle aamupuoli kului, sitä enemmän väkeä kerääntyi hänen pöytänsä ääreen. Ensinkin kaikki pienet pojat ja tytöt, joita markkinoilla oli. Ne seisoivat siinä sormet suussa ja katselivat kaihoavin katsein omenia, jotta sydäntä oikein liikutti. Heillä tietenkään ei ollut rahaa millä ostaa, mutta olipa joukossa aikaihmisiäkin, jotka seisoivat siinä, eivätkä voineet irroittaa katseitaan hedelmistä.
"Vähä-väliä tuli joku kysymään omenien hintaa. Mutta äitikulta piti puoliaan yhtä rohkeasti kuin aamullakin. Ei hänen mielensä tehnyt huojistuttaa hintaa nyt, kun kaikkialla muualla omenat olivat jo loppuunmyödyt. Nyt luuli hän varmaan, että hänen vuoronsa tulisi.
"Äitikulta näki, miten kaikkien kasvoilla paloi kiihkeä omenanhalu ja hän tuumi mielessään: 'Kauan he eivät voi enää haluaan hillitä. Ei muuta tarvita kuin että joku tekee alun.'
"Mutta sitä kesti ja kesti ja lopulta äitikulta jo luuli, että hän saisi viedä kotiin kaikki omenansa.
"Silloin äitikulta päätti koettaa viimeistä keinoa, ja hän lähetti palvelustytön hakemaan Lumikki neitoa, joka kulki markkinakojujen keskellä ja osti lahjoja kaikille niille kotolaisille, jotka eivät olleet päässeet markkinoille.
"Kun Lumikki neito tuli äitikullan luo, käski hän hänen hetkeksi asettua äitikullan paikalle ja myödä omenoita. Äitikulta olikin seisonut yhdessä kohti koko päivän, ja hänen jalkojaan paleli. Hänen oli pakko hiukan liikkua.