Morsian vastasi puoleksi kuiskaten, ettei se ollut lainkaan kummaa, sillä tuo mies oli kotoisin toisesta pitäjästä. Hän oli seppä, Henriksbergin tehtaalta Västmarkenista, ja hän oli juuri tänään saapunut Loby'hyn ostamaan heiniä hänen isoisältään. Ei hän tiennyt, niiksi hän oli tullut mukana tänne. Sillä ei hän kuulunut hääväkeen! Eihän hän ollut häävaatteissakaan.
Ja totta tosiaan, tuo vieras mies olikin puettu mustaan lammasnahkaturkkiin, jota nahkavyö piteli kiinni vyötäisiltä! Pappilanneiti tuumi, mitenkähän hän pääsisi häntä kiittämään, mutta hän ei saanut siihen tilaisuutta, sillä nyt häävieraat tulivat jättämään hänelle hyvästit. Hän kiitti heitä heidän käynnistään, auttoi päällysvaatteet heidän ylleen ja vilkutti heille kättään kuistilta.
Kun hän palasi takaisin saliin, hämmästyi hän hiukan huomatessaan, että vieras mies seisoi yhä siellä.
Mutta varsin pian hän ymmärsi, miksi hän oli jäänyt toisista jälkeen. Hän tahtoi kai tiedustella, miten hän saisi takaisin taalarin, jonka hän oli lainannut hänelle. Kukapa tiesi? Ehkäpä hän oli ottanut sen niistä rahoista, jotka pehtori oli antanut hänelle heinänostoa varten.
Näytti siltä, kuin mies mieluimmin olisi kieltänyt koko asian. Ja kun pappilanneiti piti puoliaan, selitti hän, ettei asiasta yhtään maksanut vaivaa puhua.
Mutta pappilanneiti ei voinut rauhallisella mielellä ottaa vastaan kokonaista taalaria vieraalta mieheltä. Hän sanoi pyytävänsä isäkullalta rahaa kohta kun tämä tulisi kotiin, ja lupasi lähettää ne häätaloon heti huomis-aamuna, jotta hän saattaisi maksaa heinät.
Hyväntahtoinen hymyily kirkasti kuin auringonsäde miehen kasvoja.
Pappilanneiti sai tehdä niinkuin hän itse halusi. Hänellä oli kylliksi rahaa, jotta hän tuli toimeen taalarittakin.
Pappilanneiti katsoi ihmeissään häneen.
Vai niin, hän oli luullut, että vieras rahojen vuoksi oli jäänyt toisista jälkeen.