Niin, miksipä muuten?
Mies pyyhkäisi pitkän hiussuortuvan otsaltaan ja katsoi tytön ohitse toiseen seinään. "Ah, en tiedä", sanoi hän, "ehkäpä minua halutti puhua jostakin muusta."
Pappilanneiti astui askeleen ovea kohti. Hän tuli hiukan kärsimättömäksi.
Nyt mies katsoi häneen jälleen hyväntahtoisesti hymyillen. "Minä en ymmärrä noita toisia, kuinka he saattoivat lähteä pois täältä", sanoi hän.
Pappilanneiti punastui. Hän kulki edelleen ovelle.
"Heidän olisi pitänyt ottaa teidät mukanaan tanssimaan eikä jättää teitä yksin tänne."
Äänen sävy oli hyväntahtoinen, jotta pappilanneiti ei voinut suuttua. Hän kääntyi hänen puoleensa ja naurahti. "Oi, ei minun nyt ole vaikea jäädä yksin, sillä minun mieleni on iloinen. Menkää vaan tekin. Minä olen tyytyväinen, eikä kenenkään tarvitse olla huolissaan minun tähteni."
KETUNKUOPPA.
Pitkä-Bengt seisoi varhaisena aamuna lyhty kädessä ja katseli alas ketunkuoppaan. Jotakin nurinkurista siinä oli. Ei eläissänsä hän ollut kokenut ketunkuoppaa, joka oli ollut tuon näköinen.
Pitkä-Bengt tiesi vallan hyvin, että hän, jos kuka, osasi virittää ketunkuopan. Ja eilis-iltana oli hän asettanut sen kuntoon aivan samalla tavalla kuin konsanaan ennen.