Hetken kuluttua lähestyi Pitkä-Bengt suurta asuinrakennusta. Hän ei astunut kyökin tietä, vaan kiipesi raskain askelin kuistille ja hapuili eteisen oven lukkoja ja säppejä päästäkseen sisään. Kello oli tuskin viisi, eikä kukaan muu paitsi vanha emännöitsijä ollut ylhäällä. Hän kuuli hapuilua ovelta ja tuli aivan pelästyksissään avaamaan. "Hyvänen aika, Pitkä-Bengt, sinäkö se olet? Mikä sinua vaivaa, kun tulet suurta tietä?"
Pitkä-Bengt työnsi hänet syrjään sanomatta sanaakaan. Hän astui suoraan makuukamariin, missä pappi ja hänen rouvansa nukkuivat parhaassa unessaan, ja avasi oven.
"Mikä on hätänä? Mitä on tapahtunut?" Pappi kohosi vuoteellaan pystyyn.
"Pitkä-Bengt täällä on, pastori. Aioin ilmoittaa, että ankka on tänä yönä kadonnut kuopasta."
"Sehän oli ikävä, Bengt, mutta eihän sinun olisi tarvinnut tulla keskellä yötä — —"
"Sekä ankka että kettu ovat kuopassa."
"Sinä olet hupsu, Bengt. Tiedäthän, että vasta tulin kotiin häistä.
Töin-tuskin olin ennättänyt nukahtaa."
Mutta Pitkä-Bengt tokaisi, sopivan väliajan jälkeen.
"Susi seurasi ketun jälkiä. Sekin on joutunut kuoppaan."
Pappi sanoi nopeasti: "Sano keittiössä, että tulevat sytyttämään tulta, jotta voin nousta!"