"Niin, siten sinä nyt sanot, mutta kunhan oikea tulee, niin et sinä kysy kartanoa etkä pitäjää."
Täti puhui niin vakavasti, että Maija Liisan täytyi kääntyä vielä uudestaan ikkunaan ja katsoa ulos. Olipa pappi todellakin hyvin kaunis, kuinka komea vartalo ja loistavat siniset silmät hänellä olikaan. Hänen kirkas ja iloinen äänensä kuului aina sisään saakka. Kestikievarin isäntä seisoi ja kuunteli häntä tyytyväisen näköisenä, ja tallista ja hihasta kiiruhtivat rengit päästämään hevosta valjaista.
"Kas, kuinka he kiiruhtavat joka puolelta! Kylläpä voi huomata, että Finnerudin pappi on liikkeellä. Hänestä kaikki pitävät! Toivotaan, ettei hän lähde heti paikalla, vaan viipyy täällä hetken aikaa, jotta sinä saat puhua hänen kanssansa."
Tuskin täti oli sen sanonut, niin ovi avautui ja pappi tuli sisään heidän luokseen.
Jo kynnykseltä hän huusi, että kestikievarin isäntä oli pyytänyt häntä astumaan sisään hienoon saliin, mutta ei hän tahtonut olla siellä yksin. Ei suinkaan Margareta muorilla ollut mitään sitä vastaan, jos hän tuli hänen luokseen suurtupaan? Hän sai varmaan odottaa hyvän aikaa kestikievarissa. Hänen veljensä, Henriksbergin isännöitsijä, tahtoi tavata häntä täällä, mutta hän ei ollut vielä tullut. Ei hän tiennyt lainkaan, mistä oli kysymys, oli vain saanut sanan erään suksimiehen mukana myöhään yöllä ja lähtenyt kotoa varhain aamulla. Isännöitsijän olisi oikeastaan pitänyt joutua tänne ennen häntä.
Sanat tulivat aivan tulvimalla. Täti astui häntä vastaan ja tervehti häntä, ja Maija Liisa tuumi mielessään, että täti piti hänestä varmaan aivan yhtä paljon kuin miehetkin ulkona pihalla. Vihdoin sai täti suunvuoroa ja pyysi häntä istumaan ja viipymään suurtuvassa niin kauan kuin häntä halutti. Eihän hän enää monta kertaa kulkenut tätä tietä. Hän sai luvan onnitella häntä, kun hänellä oli tiedossa niin suuri paikka, vaikka hänestä tulisikin tuntumaan tyhjältä, kun hän ei enää saisi tilaisuutta nähdä häntä.
Pappi teki kärsimättömän liikkeen. "En tiedä, mitä minun pitää tehdä,
Margareta muori. Kyllä kai minun täytyy kieltäytyä koko hommasta.
Mutta tuhat tu… Ei, en minä kiroile, kun kerran olen pappi!"
Hän oli päästänyt tuon huudahduksen vain sen vuoksi, että hän äkkiä oli huomannut pappilanneiden. Tämä oli istunut kaiken aikaa ikkunapenkillä, ja nyt vasta pappi näki hänet.
Eipä Maija Liisa tullut niinkään vähän ymmälle, kun pappi kysyi kovalla äänellä: "Minkä kumman korukapineen te olette saanut taloon, Margareta muori?"
Täti kertoi kuka hän oli, mutta pappi ei käyttäytynyt sittenkään sen paremmin.