"Suomalaisukot ja -akat olivat siis yhtä viisaita kuin ennenkin. Ei tietystikään kukaan voinut keksiä sitä, että hän oli tullut heidän luokseen siksi, että he olivat kaikkea hoitoa ja huolenpitoa vailla ja erossa omasta kansastaan. Siinä täytyi olla joku muu syy."
"He ovat niin viisaita olevinaan, nuo Finnmarkenin asukkaat, nähkääs.
Ei heistä saa pitää niin tarkkaa lukua."
"Kun he nyt saivat aivan varmalta taholta kuulla, ettei hän ollut tehnyt mitään pahaa, niin täytyihän heidän sitä uskoa. Mutta he eivät rauhoittuneet, ennenkuin he olivat keksineet oman selityksensä asiaan. Hän oli varmaan tullut heidän luokseen vaan siksi, että hän tottuisi papinvirkaa hoitamaan. Varmaan hän aikoi muuttaa pois niin pian kuin hän olisi saarnastuolissa kuin kotonaan."
"Ja siinäkin suhteessa he erehtyivät!"
"Niin, he erehtyivät. Nyt minä olen ollut siellä yksitoista vuotta." Hän naurahti harmissaan. "Mutta vielä tänäkin päivänä heidän täytyy vaivata päätään minun tähteni. Koko pitäjässä ei ole ainoatakaan herrasmiestä, ja jos minä olisin valittanut yksinäisyyttäni, niin he olisivat ymmärtäneet minua. Tai jos olisin hautautunut pappilaani kirjoineni, niin senkin he olisivat ymmärtäneet. Mutta pappi, joka alituisesti oli liikkeellä ja tyytyi vain suomalaisrahvaan seuraan! Sellainen, joka tahtoi ottaa selkoa siitä, miten he viljelivät soitaan ja polttivat kaskiaan, ja joka metsästi heidän kanssaan, sellainen pappi oli heidän mielestään kerrassaan käsittämätön."
Hän istui jälleen kaksinreisin tuolilla ja pyöräytti sen ympäri, jotta hän näki Maija Liisan aivan silmästä silmään.
Mutta hän jatkoi puhettaan tädin kanssa.
Kun hän oli oleskellut Finnerudissa jonkun vuoden, saarnasi hän eräänä sunnuntaina suomeksi. He itkivät kirkossa joka ainoa, niin liikutettuja he olivat. Eikä varmaankaan ainoakaan heistä tullut ihmetelleeksi hänen yritystään ennenkuin jumalanpalvelus oli lopussa. Mutta heti kun he pääsivät kirkosta, alkoivat he jälleen vanhaan tapaansa. Mitähän pappi tarkotti sillä, että hän puhui suomeksi? He menivät Pietarin puheille, joka oli renkinä pappilassa ja kysyivät häneltä. Luuliko hän, että pappi toivoi uutta pappilaa? Pekka ei ollut koskaan huomannut muuta, kuin että pappi oli tyytyväinen tavalliseen suomalaistupaansa, savupirttiin, jossa savu uunia lämmittäessä pääsi vain räppänän kautta ulos tunkeutumaan. Ja he saivat mennä matkoihinsa käsittämättä enempää kuin ennenkään. Täytyihän sitä pakostakin väsyä tuollaisiin, eikö totta?
"Tietäähän pastori, ettemme me täällä kotona aina ole kohdelleet niinkään hyvin noita muukalaisia."
Kumma se oli, etteivät he voineet ymmärtää niin yksinkertaista asiaa, että heille tahdottiin vain hyvää! He olisivat olleet oikein mielissään, jos hän olisi näyttänyt surulliselta, ja ikäänkuin surrut sitä, että paras nuoruudenaika meni hukkaan köyhien suomalaisten parissa. He olivat huolissaan sen johdosta, että hän näytti tyytyväiseltä ja iloiselta.