Kerran hän oli ehdoittanut muutamille suomalaislapsille, että he tulisivat hänen luokseen ruotsia oppimaan jotta he eivät olisi yhtä avuttomia kuin vanhemmat käräjiin tai markkinoille lähtiessään ruotsalaisalueelle. Mutta kun suomalaisakat ja -ukot kuulivat, että lapset alkoivat puhua ruotsia, tuli heidän mielensä taaskin levottomaksi. Ja suoraa päätä taas Pekan luo. Ehkäpä pappi halusi suurempaa palkkaa? Pekka vakuutti heille, ettei hän ollut kuullut muuta kuin että pappi oli tyytyväinen palkkaansa, joka ei ollut sen suurempi kuin rengin palkka ruotsalaisessa talonpoikaistalossa. Pekka oli ainoa koko seudulla, jolla oli hiukankin järkeä.
Samalla tavalla kävi, kun hän opetti suomalaisakkoja viljelemään pellavaa. Hän oli itse opettanut heitä, sekä kylvänyt että itse häkilöinyt pellavat. Mutta kun he olivat päässeet niin pitkälle, että he saattoivat kehrätä omia pellaviaan pirteissänsä, niin entinen levottomuus tuli taaskin mieleen. Miksi pappi oli opettanut heitä viljelemään pellavaa? Sitä oli mahdoton käsittää. Heidän täytyi jälleen turvautua Pekkaan. Ehkäpä pappi halusi uutta tietä pappilaan? Pekka vastasi, että isäntä oli tyytyväinen siihen tiehen, mikä hänellä oli, vaikka se olikin niin kuoppainen ja mäkinen, että oli melkein mahdoton ajaa sitä hevosella muulloin kuin talvikelillä.
Niin, olihan se harmillista, sen Margareta muori kyllä ymmärsi.
Ehkäpä hän sen vuoksi olikin hakenut sieltä pois?
Olihan se vaikuttanut osaltansa. Hänestä oli ikävää, ettei hän koskaan voinut voittaa heidän luottamustaan. Mutta enimmäkseen vaikutti siihen sittenkin se, että äiti alituisesti oli kehoittanut siihen, sekä äiti että koko suku. He olivat yhtä mahdottomia kuin suomalaisetkin. Kirjoittivat lakkaamatta hänelle, että hänen elämänsä meni muka siellä hukkaan. Kehoittivat häntä hakemaan etelämmäksi, heti kun vaan joku kunnollinen paikka tulisi vapaaksi. Olihan sekin väsyttänyt häntä, mutta ennen hän ei ollut pannut siihen huomiota, sillä hän tahtoi täyttää tehtävänsä. Kun sitten Sjöskoga —
Hän keskeytti puheensa, asettui aivan pappilanneiden eteen ja katseli häntä.
Tällaista kuin tämä, sanoi hän painolla, ei hän tietenkään koskaan voisi saada, jos hän jäisi Finnerudiin.
Olihan se selvää, että tyttö papin mielestä oli kaunis. Mutta ei mitään muuta myöskään. Hän katseli häntä vain kuin kuollutta kuvaa. Ei edes äitikulta olisi voinut huomata pienintäkään hellyyden jälkeä noissa tutkivissa katseissa, jotka hän kiinnitti tyttöön.
Heti sen jälkeen alkoi pappi taaskin kertoa huolistaan.
Kun vanha leskimies, rovasti Cameen Sjöskogassa kuoli kesällä ja hänen paikkansa tuli vapaaksi, niin hänen päähänsä pälkähti hakea sinne. Hän arveli voivansa tuottaa äidille sen ilon, koskei ollut kuitenkaan vähintäkään pelkoa siitä, että tuo hakemus johtaisi mihinkään tulokseen. Sjöskoga annettiin tavallisesti jollekin vanhalle professorille tai koulupapille, joka haki sitä suoraan kuninkaalta. Hän halusi myös nähdä, mitä siitä arveltaisiin Finnerudissa. Mutta oikeastaan hän vain kurillaan läksi Karlstadiin papereinensa.
Monta kertaa matkan varrella hän joutui kahden vaiheille. Ehkäpä ihmiset tekisivät hänestä pilkkaa. Olihan se kovin rohkeata, kun kappalainen kaukaa Finnmarkenista uskalsi hakea niin suurta kirkkoherranpaikkaa. Mutta hän arveli sitten, että saattoihan hän muutenkin matkustaa Karlstadiin, kun hän nyt kerran oli matkalla. Hän päätti olla jättämättä paperinsa perille ennenkuin hän kuuli, ketkä muut olivat hakeneet.