Niin rauhallinen yö! Hänen vihansa ei siinä voinut pysyä vireillä. Kävi kuin hirmumyrskyn, joka tyvenen kohdatessaan vuodattaa voimansa sen rauhaan.
Hän kierteli ja kuuli karkelon riemua linnan pihalta; se houkutteli häntä. Hän olisi mieluummin seisonut tuolla soihtujen valossa ja täyttä kurkkua laulanut sotalaulua, kuin samoillut puistikon hämärässä. Hän näki viiniammeita kannettavan linnaan ja paistohuoneesta tulevan pitkiä nuorukais-jonoja ruokia kantaen. Hänen aikeensa muutti suuntaa. Vangin nälkä kaikkeen mikä on herkullista ja kaunista valtasi hänet. Tyhmä hän oli kun kierteli täällä ulkona. Miks'ei mieluummin mennä sisälle, solmia rauha Tale neidon ja Elsa rouvan kanssa ja juhlia yhdessä. Impiä oli kaiketikin useampia, mutta tällaista juhlaa ei hevillä uudistu.
Silloin juolahti hänen mieleensä, että hän kenties joutuisi naurunalaiseksi. No, siitä hän vähät välitti, hän kyllä tiesi mikä hänelle parasta oli.
Silloinpa neito tuli Kirsti rouvan kanssa käyskennellen puiston perälle ja he kääntyivät juuri siihen kolkkaan, missä hän seisoi ja aprikoi. Hän tuli ihmeisiinsä. Hän sanoi kuten Kirsti rouva, että tämä oli Jumalan tahto.
Hän kuuli Tale Thottin sanat, ja hän oli nyt niin ystävällisellä mielellä että tuli liikutetuksi hänen onnestaan. Hänelle itselleen vain tulisi puuhaa ja harmia, jos rupeisi tyttöä pakottamaan. Hädin tuskin oli hän juuri päässyt irti vankeudesta, ja nyt hän heittäytyisi uuteen vaaraan, joka voisi viedä häneltä jäsenet sekä hengen.
Hän tarkkasi enemmän humua tanssipaikalta kuin neidon puhetta. Se nauru vasta kelpasi. Varmaan oli siellä kiertäviä kujeilijoita. Ja aivan varmasti siellä oli pukutanssijoita ja pillinpuhaltajia ja painijoita. Sinne häntä halutti. Täällä metsässä ei ollut parempi kuin Erik kuninkaan vankilassa.
Hän ei tahtonut liikahtaakaan, niin kauan kuin neito istui kummulla. Häntä hävetti että tyttö saisi nähdä hänen sala-ampujan lailla hiipivän viidakosta esille. Mutta heti tytön lähdettyä hän nousisi hevosen selkään, ratsastaisi tielle ja nelistäisi Eriksholmaan sellaista vauhtia, että nostosilta kumajaisi ja notkuisi. Ja hän huutaisi Elsa rouvalle ja koko joukolle, että hän luopui kaikista vaatimuksista, mutta häissä hän tahtoi olla mukana.
Hän mietiskeli mahtoiko olla tervetulleempaa vierasta.
Hänestä oli hauskaa ajatella kaikkea tätä ja siksi hän rauhassa odotteli. Kark istui levotonna ja katsoi häneen, värisi kylmyydestä ja metsästyskiihkosta. Arild Urup katseli ihmeissään koiraa. Olipa kuin hän nyt vasta olisi havainnut, että hänellä oli koira mukanaan. Mitä kummaa hän tuolla teki? Se hänen oli sidottava heti paikalla kun taloon pääsisi. Koira oli vaarallinen vielä, se ei ollut unohtanut vanhoja temppujaan.
No, eikö neito jo kohta lähdekin, vai antaako tuo hänen seisoa täällä janoissaan koko yön?